Kierrätystä

Esikoinen on potenut viikon verran vesirokkoa. Pari päivää neiti on ollut jokseenkin kunnossa, mutta rakkuloiden takia on pitänyt olla vielä kotona. Koska neidit eivät tarvitse aivan koko aikaa palveluja, jää leikkejä seuratessa vähän käsityöaikaakin.

Kylpyhuoneemme on ollut vailla ovensuumattoa (sitä, johon jalat pyyhitään pois lähtiessä) koko asumisaikamme eli lähes kaksi vuotta. Huhtikuun Suuressa Käsityölehdessä oli idea Marimekon raitatrikoista tehdystä ryijystä. Meillä on ollut joutilas pala maton alle laitettavaa liukuestettä. Silppusin erinäistä jämätrikoota melkoisen kasan ja solmin suikaleet jonkinmoisilla ryijysolmun yritelmillä liukuesteeseen. Joukossa on ompelujämiä, lasten housua ja paitaa, mummulta ja äidiltä saatua jämätrikoota sun muuta. Monesta kuosista tulee jokin muisto mieleen.

Vielä lisää sytykeruusuja. Ajattelin värjätä nämä elintarvikevärillä punaisiksi, mutta tuli ajatusvirhe. Laitoin steariinin alle kattilaan vettä. Elintarvikevärini on nestemäistä ja se halusi liueta veteen eikä steariiniin. Niinpä siitä ei tarttunut ruusuihin mitään. Ehkä jauhemainen väri liukenisi, jos dippausliemi olisi pelkkää steariinia? Käyttökelpoisiahan nuo on tuollaisinakin.

Pieni muna, iso sielu

Kun ei mitään kovin akuuttia ollut käsityöidelistalla, päätin tehdä jotain höpsöä ja turhaa. Munamiehen huhtikuun Suuren Käsityölehden ohjeella. Novitan Bambujämä riitti kaikkeen muuhun paitsi jalkoihin, jotka piti nyhrätä tosi ohuella puuvillalangalla ja 1,5mm koukulla. Ei minusta kyllä ole niin pieneen syhräilyyn. Mutta tulipa valmiiksi.

Koska Munamies on astunut kennosta suuuureeeen maailmaaaan, ei kennoille ollut enää käyttöä. Askarreltiin käsityökerhossa sytykeruusuja. Idea on aika laajalti tuttu, ohjetta katsottiin mm. täältä:

http://sopulisiankantaa.vuodatus.net/blog/2231820/sytykeruusut-hyva-lahja-sille-jolla-on-jo-kaikkea/

Pohjana oli harmaat kennot ja kynttilät olivat valkoisia, pari violettia ja vähän punaista. Hoksattiin tosin, että seuraavalla kerralla voisi käyttää punaista elintarvikeväriä niin tulisi ihan punaisia ruusuja. Hennon violetteinakin nämä on hienoja.

Ja vielä yksi ihan läheltä.

Esikoiselle on villatakkikin vetoketjua vaille valmiina. Ohjeen mukainen 35cm vetoketju oli just sen 5 cm liian lyhyt, joten takki odottaa kangaskaupassa käyntiä. Höh ohjeelle.

Klara vappen!

Esikoinen pyysi jo kuukausi-pari sitten itselleen olkainhaalareita, kun pikkusiskollakin on. Lupasin tehdä, mutta en saanut aikaiseksi. Nyt päätin ryhtyä toimeen ja haalareiksi jalostui Ikasyriltä tilattu ruskea pilvivelour. Mallia otin edellisen postauksen farkkujen kaavasta (SKL 11-12/09), mutta levensin ja pidensin ja haalarin yläosan tein omasta päästä (tai siis mallia mitaten). Yläosaan laitoin alavaraksi melkein puhkikulunutta lakanaa. Kysyin esikoiselta, haluaako jonkun kuvan. Halusi, itsensä lennättämässä ilmapalloja. En osaa tehdä niin hyviä ihmishahmoja kuin haluaisin, joten etsin piirustuskasasta esikoisen omakuvan ja jäljensin sen. 4-vuotiailla on ihana kädenjälki! Kangasta oli vain 80 cm, joten jouduin tekemään lahkeisiin jatkot.

Tässä yhtenä päivänä valmistui edellisen postauksen Silo-pipon sisarus. Tämäkin on jämälangoista. Nyt on kaikkiin välikausiasuihin mätsäävät hatut.

Nyhjää tyhjästä

Kevään lämpö paljasti muutaman aukon rutkasti kasvaneen esikoisen vaatevarastossa. Sopivia farkkuja tai muita ei-tuulipukuisia ulkohousuja oli tasan nolla ja kaupan tarjonta on nykyään järkyttävän kapeaa pillityyliä. Lisäksi pää oli kasvanut niin, että kesähatuista ei tainnut mahtua ainutkaan. Siispä nyhjäämään.

Farkut syntyivät isin puhkikulutetuista Camel-farkuista. Kaava on Suuresta käsityölehdestä (11-12/2009) velourhousujen kaava pienin muutoksin. Korotin vyötäröä ja vaihdoin lahkeensuiden resorit käänteisiin ja kuminauhaan. Vyötärön resori on äitini jämävarastoista. kiristimeksi laitoin kuminauhaa, jonka päihin kiinnitin puuvillanauhaa. Näin housuista saa aina sopivan tiukat. Se on nimittäin kynnyskysymys, kun kuulemma kaikki housut puristaa.

Sopivia hattuja löytyy vain talviversiona. Välikauden ulkoilukamppeet ovat kummallista lohenpunaista ja eihän sen väristä lankaa tältä sesongilta löydy. Onneksi kaapissa oli pieneksi jäänyt pipo, jonka purin ja neuloin uudelleen. Malli on Silo-pipo (http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/27FC32614B6FDEA6C22575CE00601D47/$file/Silo-pipo.pdf) , mallikertoja yksi tai kaksi alkuperäistä enemmän. Lanka on Novitan Luxus Cottonia, jonka ostin edellistä pipoa varten eurolla. (Huomatkaa langanpätkät lattialla. Kuopus harrastaa saksimisharjoituksia päivittäin ja tämä on kätevä tapa päästä turhista jämälangoista eroon...)

Ei tullut siis tämänkertaiset tekoset kalliiksi.

Kevätsilppua

Mitään kovin kummallista ei nyt keväällä ole tullut tehtyä. Kaikenlaista pientä silppua kyllä.

Pari viikkoa sitten pari korttia ja korua lisää. Tuo korujen päättely ei ole mun vahvoja puolia...

Ainakin puoli vuotta kaapissa lojuneesta Metsolan Hippie-joustofroteesta itselle tunika. Aikalailla muokatulla kaavalla ja vielä muutamin korjauksin. Näyttää kuvissa suhteettomalta, mutta tuntuu päällä ihan kivalta.

Kämmekkäät kaverille paleleviin käsiin. Novitan Tennesseetä. Tuli mukavan napakat!

Virpomisvitsoihin virkkasin Titityyn innoittamana lehtiä. Näissäkin jäi päättely tekemättä ja päädyin kiinnittämään ne rusettisolmuilla. Saapa ne vitsoista irti, jos haluaa säilöä seuraavia vuosia varten.

Kokeilin elämäni ekaa kertaa risutöitä. Kohtuullinen lopputulos. Läpi paistava tukirautalanka vähän nyppii, mutta en jaksanut näitä säätää viimeisen päälle.

Puikoilla on esikoiselle neuletakki Nalle Marjaretkestä. Päässä aivan liikaa kaikenlaista muuta toteutettavaa...

P-E-I-T-T-O

On kuulkaa tullut pylväiden pyöräyttely viimeisen vuoden aikana melkoisen tutuksi. On kannattanut, sillä nyt se on valmis! Yhdestä kulmasta näyttää tältä:

Toisesta tältä:

Kolmannesta tältä:

Ja tässä koko komeus:

Peiton koko on reilut 160cm * 200cm eli sen olisi tarkoitus tulle meidän sängyn päälle, myöhemmin ehkä vuodesohvan/rautasohvan päälle. Lankana on suurimmaksi osaksi 7 veljestä (omia jämiä, toisilta sosialisoituja ja muutaman kerän jouduin ostamaankin), lisäksi jotain muita konepestäviä villasekoitteita. Siitä olin tarkka, että mitään huopuvaa ei tässä olisi, jotta kestää konepesunkin.

Huvikseni mietin tuossa päätellessäni, kuinka monta tuntia tämän tekemiseen on uponnut. Neliöitä on reilu 200 ja yhdessä neliössä meni aluksi tunti, loppua kohden aika painui 40 minuuttiin. Sommittelu ja yhdistäminen. No ainakin 200 tuntia. Melkein tunti päivässä, huhhuh. Ja onhan tässä vuoden aikana tullut tehtyä muitakin käsitöitä - ja tietenkin pyöritettyä normaali lapsiperheen elämä. Aika on kuitenkin aina jostain muusta pois ja tässä tapauksessa varmaankin lukemisesta, sillä viimeisen vuoden aikana en ole lukenut kovin paljoa (siis ehkä vain kirjan viikossa).

Arvoisa peitto, tervetuloa meille. Toivon Sinulle pitkää ikää.

Ei peittoa...

...vaan jotain muuta. Peiton kokoaminen ei etene, sillä olen flunssassa. Kun olen vähän villa-allerginen muutenkin, aiheuttaa villan pölinä flunssa-aikana melkoista kurkun kutinaa. Ei peitto onneksi kaapissa leipää pyydä, sääliä korkeintaan.

Sen sijaan jouduin ompelemaan esikoiselle hameen. On saanut päähänsä, että joka päivä pitäisi olla hame. Ei mekkoa vaan hame. Neidillä on kaksi hametta ja eihän ne riitä mihinkään, kun yleensä sotkeentuvat jo ensimmäisenä käyttöpäivänä ruokaan. Löysin laatikosta paitakankaiden loppuja ja niistä tuli leveähelmainen puolihame (just leveä helma on se juttu - mekkoa ei voi kuulemma sen takia pitää, kun se ei ympäri pyöriessä hulmua...). Me&I:lla on samanlainen hame ja siitä otin mitat. Hassua kyllä, koko 98/104cm on ihan sopiva lapselle, joka käyttää muutoin 116cm vaatteita.

Käsityökerhossa tein uuden aluevaltauksen ja taisin koukuttua. Olen aina ihmetellyt (ja ehkä vähän salaa nauranutkin) niitä, jotka viitsivät väkertää kortit itse. Vaan nyt kun oli aikaa, tilaa ja kunnon välineet niin johan alkoi syntyä. Ihan mahtavaa! Onneksi seuraavallakin kerhokerralla jatketaan. Jätin kortit yhtä lukuun ottamatta toistaiseksi tekstittömiksi niin voi tilanteen mukaan sitten tekstitellä. Osa korteista vähän kupruilee liimausten takia ja siksi näyttävät vinoilta. Ja taitaa joku olla ihan oikeastikin vino, kun meillä ei ollut leikkuria enkä viitsinyt viivotintakaan käyttää.