Sitten vielä raporttiluonteisesti tyttöjen pipot. Tosi pikaisesti tehty ja kaupan päälle vielä ihan rypyssäkin. Molemmat kankaat Eurokankaan palalaarista.
torstai 17. toukokuuta 2012
Apiloita
Tuskailin, mitä tehdä Kestovaippakaupasta hankitulla ruskealla apilatrikoolla, kun pienet neidit eivät enää ruskeita vaatteita kelpuuta. No paita itselle tietysti! Tällä kertaa tuli tismalleen sopivankokoinen ja tosi kiva muutoinkin. Kaava on Ottobre 2/2007:n puhvihihapaita koossa 40 viitisen senttiä alkuperäistä pidempänä. Kaiken kukkuraksi tuntuu päälläkin oikein mukavalta. Sovituskuva on harmittavan tärähtänyt ja kyllä, mulla on tosi toispuoleinen niska (tosin kuva toivonmukaan vähän ylikorostaa sitä, sillä näyttää kuvassa ihan kamalalta). Valitettavasti kenoniska ei ole vain esteettinen haitta vaan tuottaa päänsärkyjäkin ihan mukavasti...
perjantai 11. toukokuuta 2012
Minusta tulee isona
Esikoinen on 2-vuotiaasta asti sanonut, että hänestä tulee isona astronautti. Kun nyt ilmestyi kauppoihin tyttöjen väristä astronauttikangasta, oli tulevalle eskarille ihan pakko pyöräyttää paita. Kaava on vanha Ottobren luottokaava, 128 cm pidennettynä.
Tuoreelle äidille pyöräyttelin pul- ja bambuhamppufleecetilkuista liivinsuojia. Oli testannut, että äitiyspakkauksen kestosuojat ovat mukavampia kuin kertakäyttöiset, mikä on kestotuotteiden ystävälle mieluista kuultavaa.
torstai 3. toukokuuta 2012
Ulkomaan ihanuuksia
Ystävällinen tuttavani järjesti kankaiden kimppatilauksen Michas Stoffecke:en ja pakkohan sieltä oli tilata ihanuuksia. Pinkki-sini-valkoinen kukkakuvioinen kangas on finecord-samettia, muut ovat interlockia tai jerseytä. Ihan pienen pettymyksen koin, kun huomasin, että tuota kruunua oli tullut Suomen kauppoihinkin tarjolle. Kankaiden lisäksi tilasin tyttövärisien nauhojen yllätyspaketin. Aika ihania juttuja kymmenen metrin verran!
Sitten tosi keväinen esittely (no joo, tänään satoi lunta). Talvella tekaisin itselleni polvisukat Novitan Polku-langasta. Sävyinä oli paprika ja porkkana. Kuvassa näyttää ihan hyvältä, mutta käytännössä piti välillä purkaa lankaa välistä pois, kun uhkasi tulla pelkkää ruskea-ruskearaitaa. Ihan kivat sukat, vaikka idea olikin kaverilta varastettu.
Ja sitten pipoja myös aikuisille. Nämä menevät omaan ja ystäväni päähän. Malli on vähän löysä niin ei mene kampaus ihan niin litsaantuneeksi. On myös kääntövara niin korvat ovat lämpimämmässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)