Tässä yhtenä päivänä valmistui edellisen postauksen Silo-pipon sisarus. Tämäkin on jämälangoista. Nyt on kaikkiin välikausiasuihin mätsäävät hatut.
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Klara vappen!
Esikoinen pyysi jo kuukausi-pari sitten itselleen olkainhaalareita, kun pikkusiskollakin on. Lupasin tehdä, mutta en saanut aikaiseksi. Nyt päätin ryhtyä toimeen ja haalareiksi jalostui Ikasyriltä tilattu ruskea pilvivelour. Mallia otin edellisen postauksen farkkujen kaavasta (SKL 11-12/09), mutta levensin ja pidensin ja haalarin yläosan tein omasta päästä (tai siis mallia mitaten). Yläosaan laitoin alavaraksi melkein puhkikulunutta lakanaa. Kysyin esikoiselta, haluaako jonkun kuvan. Halusi, itsensä lennättämässä ilmapalloja. En osaa tehdä niin hyviä ihmishahmoja kuin haluaisin, joten etsin piirustuskasasta esikoisen omakuvan ja jäljensin sen. 4-vuotiailla on ihana kädenjälki! Kangasta oli vain 80 cm, joten jouduin tekemään lahkeisiin jatkot.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Söpöt haalarit! Ihana tuo neidin omakuva :)
VastaaPoistaKaunis pipo.
VastaaPoistaNuo lasten piirrustukset on ihania.
Kiitos! Haalareista tuli vahingossa ihan liian isot, varmaan jotain 130cm, tosin mieleiset ne on silti. Eivät tietty purista... Toivottavasti kelpaavat käyttöön vielä sittenkin, kun ovat sopivat.
VastaaPoista