Tässä viimeiset loman aikaansaannokset.
Ensin tyttöjen hupparit. Esikoiselle koossa 116cm (jostain Käsityölehdestä) ja kuopukselle koko 104 ilman saumanvaroja (Suuri Käsityölehti 8/2006). Ihania nuo kankaat ja tulivat käytetyksi aikalailla rippeitä myöten. Se on ärsyttävää, että monesti jos ostan kangasta tiettyä tarkoitusta varten, sitä jää epämääräinen pala, joka on tilkkua isompi, mutta sellainen, ettei siitä saa mitään kovin järkevää. Esikoisen huppari on pari edellisen postauksen keltaisille velourhousuille.
Aiemmin kesällä tein molemmille tytöille nirunarumekot Ottobren 1/2008 ohjeella. Koot 92cm ja 116cm. Pienemmän mekko on 70-luvulta peräisin olevasta äitiyspakkauksen pussilakanasta, joka meni käytössämme (ties monensiako käyttäjiä tytöt olivat) reunoista rikki. Isomman omppukangas taas on kaverin anopin kätköistä. Näillä superhelteillä ovat aivan ideaalivaatteita. Peittävät, mutta eivät lämmitä.
Lopuksi vielä hellehöyrähdys. Olen haaveillut vuoden verran ikkunanpokasta sohvan yläpuolelle. Kenties olisin sellaisen joskus saamassakin, mutta hellepakolaisina mummulassa ollessamme alkoi tuntua, että se tarvitaan nyt ja heti. Siispä isukin autotalliin. Löytyi jätelautaa. En ole koskaan osannut tehdä puutöitä, mutta kummasti vain ompeluniksit pätevät sielläkin. Piirretään hahmokuva, mitataan, merkataan, leikataan (no, sahataan) ja kiinnitetään. Kehikko sai maalikseen edellisen asuntomme keittiön jämämaalia. Siihen kaikenlaista ripustusta ja olen tyytyväinen. Vielä pitäisi viritellä keskimmäiseen "ikkunaan" naru ja pyykkipoika, johon saisi jotain ajankohtaista roikkumaan (esim. kortin, valokuvan, mietelauseen). Pikkuruinen olohuoneemme alkaa hiljalleen näyttää sellaiselta kuin mielessäni sen pitäisi.
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
The Loma
Mitä tapahtuu, kun ompeluhullu on puoli vuotta odotettuaan vihdoin yksin kotona vuorokauden...kaksi...ja vähän yli? Tässä tapauksessa seurauksena on pää- ja niskasäryn (plus hikilitrojen, kiitos ennätyshelteiden) lisäksi tällainen läjä valmiita ompeluksia:
Parvekkeen penkki on pyytänyt melkein vuoden pehmustetta. Lähes yhtä kauan on kangaskin ollut kaapissa. Täytteeksi vanhaa vierastäkkiä (toivottavasti meidän ei tarvitse majoittaa lähiaikoina suurperheitä...).
Pehmusteesta jäi vähän yli kangasta ja siitä keittiöön verho. Sopii aiempaa paremmin paitsi lähistöllä oleviin olohuoneen verhoihin, myös keittiön lamppuun. Samaa kangasta on myös joulun aikoihin tehdyssä eteisen penkin pehmusteessa. Myös tyttärien nukkumahuoneen verhot tuunasin. Kirpparilta ostetut verhot olivat liian lyhyet ja leveät ja niinpä käytin niihin saksia ja ompelukonetta. Jämistä tuli vielä pussukka, tulisi toinenkin.
Sohvatyynyyn olen haaveillut uusista päällisistä melkein sen koko vuoden, mitä tässä on asuttu ja sohva ollut. Tilkkutekniikalla survaisin ja värit on mun silmään täydelliset. Aah! Tilkkugurut varmaankin pissaisivat housuunsa, jos tietäisivät, että ompelin tilkut saumurilla yhteen ja kulmat eivät ole ihan justiinsa.
Hippu-blogissa on loistava pussukan ohje ja sillä hurauttelin viisi pussukkaa. Kankaina vanhaa Vuokon mekkoa, vanhaa navettamekkoa, äitini teinivuosien hupparia, Eurokankaan kärpässientä ja kukkapuuvillaa. Uulalaa, sanon ma. Helppo ja hyvä ohje, suosittelen!
Sit tehtailin vanulla täytettyjä sydämiä. Kiva tapa tuhota tilkkuja. Seuraavan inspiraation tullen liitän sydämet esim. ketjusilmukoiden avulla pötköksi ja ripustan rappusten kaiteen päälle, verhotangosta roikkumaan tai mitä sitten keksinkin.
Ikasyr:sta ostettujen ihanaisten kankaiden tilkuista tein lähipiiriin tuleville vauvoille vauvalahjoja. Ryöväsin tyttöjen vaatteista kokolappuja ja ompelin kiinni. Sanovat, että vauvat tykkäävät hiplata ja imeskellä liukkaita juttuja. Luultavasti, omilla en hoksannut kokeilla tätä.
Mummuni antoi Marimekon punaista unikkopuuvillaa, oli ostanut kirpparilta pari itse tehtyä pientä verhoa. Jalostin palasista kuopukselle Nirunaru-mekon (92cm, Ottobre 1/08) ja hellehatun ja mummu saa kiitokseksi oman hatun (Moda kesä 2010).
Kuopukselle Muksis-tunika koossa 92cm (Ottobre 1/09), kankaana Eurokankaan trikoo 3,90e/m. Esikoiselle velourhousut, kaava Suuresta Käsityölehdestä 11-12/09. Koko on 110cm ja kaava hyvänoloinen. Housuille tulee pariksi huppari (keltaista ja viidakkovelouria), mutta en tiennyt Eurokankaan kesäaukioloajoista ja olin ovella vartin liian myöhään, joten vetoketju jäi saamatta. Samasta syystä jäi vaiheeseen kuopuksen huppari Ikasyr:n pilvijoustofroteesta.
Vielä yksi tulevaisuutta varten. Olen uhonnut, että meillä ei pikkulegoilla leikitä ennenkuin olen ommellut niille leikkialustan, joka helpottaa siivoamista. Nyt sellainen on. Halkaisija on puolitoista metriä ja kiristyssysteemi-idean nappasin Tundran blogista. Ulkopuolen kangas on mummuni antamaa vahvaa heppakangasta (josta piti tulla alunperin säkkituoli), sisäpuoli eli leikkimispuoli ekan opiskelukämppäni keittiön verhoa.
Tämän urakan jälkeen on jotenkin raikas ja puhdistunut olo. Kerrankin sai ajan kanssa toteuttaa itseään. Ompelu on myös loistavaa terapiaa, sillä yleensä ajattelen samalla syvällisiä. Mutta nyt taidan jättää koneet muutamaksi päiväksi rauhaan...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)