Farkut syntyivät isin puhkikulutetuista Camel-farkuista. Kaava on Suuresta käsityölehdestä (11-12/2009) velourhousujen kaava pienin muutoksin. Korotin vyötäröä ja vaihdoin lahkeensuiden resorit käänteisiin ja kuminauhaan. Vyötärön resori on äitini jämävarastoista. kiristimeksi laitoin kuminauhaa, jonka päihin kiinnitin puuvillanauhaa. Näin housuista saa aina sopivan tiukat. Se on nimittäin kynnyskysymys, kun kuulemma kaikki housut puristaa.
Sopivia hattuja löytyy vain talviversiona. Välikauden ulkoilukamppeet ovat kummallista lohenpunaista ja eihän sen väristä lankaa tältä sesongilta löydy. Onneksi kaapissa oli pieneksi jäänyt pipo, jonka purin ja neuloin uudelleen. Malli on Silo-pipo (http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/27FC32614B6FDEA6C22575CE00601D47/$file/Silo-pipo.pdf) , mallikertoja yksi tai kaksi alkuperäistä enemmän. Lanka on Novitan Luxus Cottonia, jonka ostin edellistä pipoa varten eurolla. (Huomatkaa langanpätkät lattialla. Kuopus harrastaa saksimisharjoituksia päivittäin ja tämä on kätevä tapa päästä turhista jämälangoista eroon...)
Ei tullut siis tämänkertaiset tekoset kalliiksi.
Hyvän näköiset farkut! Tuollaisia juuri olen itsekin aikonut tehdä esikoiselle - ajattelin kyllä resorilahkeita mutta nuo tuollaiset näyttävätkin ehkä paremmilta.
VastaaPoistaKiitos! Nuo ovat olleet ihan toimivat. Näköjään tuli isin tekemät polvipussitkin ihan oikeisiin paikkoihin. :)
VastaaPoista