sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Trikoomekkoja

Taas päivitys, jossa voi päivitellä kaavoitusta... Lapset ovat pyytäneet pitkähihaisia mekkoja jo jonkin aikaa. Valmiita sopivanlaisia kaavoja ei juuri ole, varsinkaan, kun halusin raglanhihat. Piirsin Ottobre 4/2012-lehdestä Autumn Forest-hupparin kaavan ja pidensin ja levensin helmaa sen verran kuin kankaat antoivat myöten. Valitsin kaavakoot jokseenkin lasten normaalivaatteiden mukaan eli 116cm ja 134cm. Kaava on hoikalle lapselle, mutta minun lapseni eivät ole hoikkia (vaikka tuossa ekassa kuvassa kintut ohuilta näyttävätkin). Tuloksena oli - juuri sopivan leveät mekot! Sen sijaan muutoin koot olivatkin varsin reilut. Sekä punahilkkakankaasta että pinkistä kruunukankaasta tehdyt mekot ovat mukamas kokoa 116 cm, mutta tosi suuria 107 cm pitkälle tytölle. Punahilkkaisen mekon pituus on juuri niin pitkä kuin 60cm pala kangasta salli. Sen sijaan koko on sopiva 123cm pitkälle isosiskolle. Violetista sienikankaasta tehty mekko on 134cm ja isosiskolle aivan liian suuri. Koot ovat suht loogisia lasten pituudet huomioiden, mutta mutta... Olen aiemmin tottunut Ottobren vaatteissa siihen, että esim. pikkusiskolle ovat nyt juuri sopivia 122cm t-paidat ja isosiskolle 134cm vastaavat menevät juuri sopivasti. Tämä mekossa sovellettu kaava oli sentään vielä hoikan lapsen kaava! Ehkä hoikilla on mukamas normaalia pidemmät raajat tai jotain? No juu, ei enempää nurinaa, sillä lapset sentään kasvavat ja kruunumekko on siitä mainio, että sitä voivat käyttää nyt molemmat.




Hain pientä lisäilmettä tikkaamalla raglansaumat kennotikillä. Aivan mainio tikki muuten! Tikkaan sillä resorikanttaukset ja helmat ja muut eikä ole vielä ikinä ratkennut kovassakaan käytössä.


Lopuksi vielä pari aimmin tehtyä t-paitaa esikoiselle. Ottobren Stripey 134cm jatketulla helmalla.



tiistai 13. marraskuuta 2012

Viulukotelo

Joskus tulee vähän suuruudenhulluja ideoita. Pieni tyttö aloitti viulutunnit ja viulu on neuvostoliittolaista laatua (tai "laatua") 80-luvulta. Itse viulu on kelvollinen, mutta kotelo (tai pussi paremminkin) oli kirkkaanpunaista keinonahkaa. Uudet, kovat kotelot maksavat mansikoita, joten päätin tehä ite. Suuntaa antava kaava vanhasta kotelosta ja siitä sitten. Kovikkeena on kannessa ja pohjassa aaltopahvia ja retkipatjaa (kun ei kovaa muovia osunut olla just silloin), sivuissa retkipatjaa ja taipuisaa muovilevyä. Tähtivelour on esikoisen keskeneräisen mekon kankaanjämiä ja pöllömetsävelourista on tullut aiemmin kuopukselle mekko. Viulun ympärillä on mummultani kulkeutunutta vanutäytteistä trikoota pehmusteena. Vetoketju on ainoa uutena ostettu osa. Ompelurakenteista kyselin vinkkejä Marilta, koska muistin hänen ommelleen joskus itselleen vastaavantyyppisen saksofonikotelon.

Viulu pysyy paikoillaan tarrallisilla nauhoilla, varakieliä varten on oma tasku. Kotelolla on kokoa sen verran reilusti, että toivoakseni tähän mahtuu tarvittaessa seuraavan koon viulukin.

Olkatuki ja hartsi säilyvät omassa pussissaan, joka kiinnitetään Kam-nepillä kotelon sisäpuolelle.

Päätin tehdä ompelurakenteen niin, että saumat näkyvät nurjalla. Ompelin - tai ainakin yritin - ommella saumanvarojen päälle nauhat koristeiksi, mutta siinä kohtaa koti-Husqvarna ei enää ollut kovin halukas enkä käsinkään kärsinyt hommaa tehdä. Käsin ompelu on minusta kamalaa, sillä noin joka toinen pisto osuu sormeen...
Aika mielikuvituksellisia asentoja kappaleilla oli ompelun edetessä...tässä vetoketjun kiinnitystä.


Tässä vielä neljävuotias käyttäjä mummulassa koteloa esittelemässä. Ei tästä tullut pomminkestävää, mutta suojaa ainakin pölyltä ja näyttää hienolta. Ja koska ystävällinen soitonopettaja käy meillä kotona opettamassa, ei soitinta tarvitse juurikaan ulkoiluttaa.

Vaikka projekti oli työläs ja välillä tuntui taidotkin loppuvan niin nautin suuresti tällaisten ideoiden toteuttamisesta. Saa itse miettiä, mitata, pohtia, mallata ja miettiä ompelujärjestystä. Palkitsevaa!

lauantai 3. marraskuuta 2012

Nuoret vihaiset linnut

Aluksi pahoittelut hiljaisuudesta. On reissattu, käyty töissä, opiskeltu ja flunssailtu. Etenkin viimeistä oikein urakalla. Käsitöitä ei vain ole kerta kaikkiaan jaksanut. Eurokankaassa tuli ihastus angry birds-puuvillakankaisiin ja siitä se ajatus sitten lähti... Kankaat oli tosi kohtuuhintaisia, joten sen takia ottaa nyt päähän, että en ostanut niitä tarpeeksi. Kuvittelin ostavani kerrankin vain tarpeen verran, jotta tilkkuja ei jäisi yli...argh. Kaavaonnikaan ei ollut kovin hyvä. Käytin Ottobre 4/2012 Black denim-liivihameen kaavaa. Kaava oli leveä. Lisäksi kädentiet ovat luonnottoman suuret ja olkahihnat tuplasti liian pitkät. Tämä olisi ollut havaittavissa jossain määrin jo lehden kuvasta, mutta luonnossa totuus oli vielä karmeampi. Käytin lapsille heidän pituuksien mukaisia kokoja, joten liian suuresta koostakaan ei voi olla kyse. Lyhensin molempien olkaimia lopulta reilusti, koska mielestäni lapsen vaate ei saa olla avonainen. Tästä oli hintana tietenkin helman  nouseminen, joten näistä mekoista ei kovin pitkäaikaisia tullut... Kaavaakaan en aio toistamiseen käyttää. Punavalkoinen mekko on vuoritettu kauttaaltaan punaisella lakanakankaalla, sinipohjaisessa on alavarat vain miehustan yläosassa. Onneksi käyttäjät sentään tykkäävät mekoistaan.