sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Huovu, huovu!

Tuohan kuulostaa melkein italialta, jos o:ta oikein venyttää ja pistää painon sille. Eli niinkuin huOOvu. Italiasta eli auringosta, juustosta ja pastasta onkin hyvä haaveilla, kun täällä pakkas- ja dieettilukemat ovat tällähetkellä -10 ja -8, astetta ja kiloa ja lukijat miettikööt itse, kumpi on kumpi. On siis jäänyt sekä auringot, että hyvät ruuat saamatta.


Joulun lähestyessä tuli viimein aika viimeistellä kaikki puikoilla ja koukuilla olevat konehuovutukseen menevät työt. Koneessa pyöri käsilaukuntekele, töppöset ja kolme pannulappua. Pannulaput onnistuivat ihan hyvin, ohje on sinnepäin kuten jossain viime vuosien Novitassa. Töppösiinkin taisin ottaa ohjeen jostain, mutta ei enää aavistustakaan, mistä, sillä ne on neulottu joskus elokuussa. Aika sopivat tuli, etenkin kun ekat pari tuntia koneesta oton jälkeen pidin niitä jalassa ja muotoilin omaan kinttuun sopivaksi. Laukku taasen... Tuli vääränmuotoinen, kuten ounastelinkin neulomisvaiheessa. Ei silti hätää, leikkasin pienemmäksi ja kassiosa ja hihna odottelevat uutta ompelua. Ylimääräisestä huovasta saankin kätevästi tehtyä makuupussin kännykälle. Viime talvena puhelin oli toistuvasti taskussa aivan kohmeinen, joten se lienee lämpönsä ansainnut.


Vielä tuli norjalainenkin (ja Norge-höyrähtämistä kuvaa varmaan sekin, että pari pipaa on vielä bloggaamatta...) joulupukin konttiin. Kuvassa se on omassa päässä, kohdehenkilössä voi havaita jonkin verran samoja piirteitä. Vuoriksi ompelin Myllymuksujen siilikuvioista ruskeaa bambua ja korvien kohdalle tuulenpidäkkeeksi Reimatecin suikaleet. Kuvaan näköjään tallentui myös tyylikäs kurkkukipukaulurini suoraan 90-luvun alusta.

Jouluksi kesken vielä kaikenlaista. Onneksi jouluun on kuitenkin vielä aikaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti