maanantai 12. lokakuuta 2009

Päänsärkyä

Huh ja höh, olen tainnut parina viime päivänä ommella liikaa. Niskat on jumissa, päätä särkee ja oikeastaan nyt ei edes tee mieli ommella. Onneksi sain kuitenkin akuutteja juttuja tehtyä.

Enstex vaippoja. Sivutaskullisia taskuvaippoja coolmax-sisuksella, muita en osaa edes harrastaa enää. Ylärivin norsut ovat 1,5 vuotta vanhoja ja hyvin palvelleita, joihin uusin kuminauhat. Olikin ärsyttävä homma! Tässä kesällä jouduin keittopesemään vaipat melkein joka kerta, kun esikoisen pissa oli niin tujua ja se tuhosi kuminauhoja. Onneksi kuivuus on kutakuinkin koittanut niin ei tartte joko keittopestä tai pyykätä joka päivä. No niin, asiaan, Anita... Safarivaippoja on kaksi, joista toinen jo in action. Piparikukkaisia on nuo kolme (jos joku ei osannut laskea :D) . Leikkasin ensin kaikki viisi uutta ja kun ne olivat kuminauhoja vailla (ja yksi valmis), tajusin, että ne on ihan liian isoja. Pienensin sitten sen verran kun järkevästi pystyin ja nyt nuo jopa saattaisivat olla järkevän kokoisia. Siis sellaisia, että ne eivät suuruuden takia falskaa 12-kiloisella kuopuksella.

Ja toinen rojekti, jonka rykäisin viime yönä ja viimeistelin tänään päiväuniaikaan. Myrkylliset maatuskat-haalarit. Kaavana Güntherin kirjan olkainhaalarit, kuopukselle 1-vuotiaan ja esikoiselle 3-vuotiaan koolla. Aika hintsuja nuo koot pituudeltaan, sillä molemmille pidensin sekä lahkeita että selkäosaa ja mahtuvat vaivoin kuopuksen vähän reilunpituisia lahkeita lukuunottamatta. Yläosan vahvikkeet ja applikoitujen maatuskojen kroppa on tyrmääjäsienipuuvillaa ja punainen velour löytö Eurokankaasta, 6e/m. Ei tullut haalareille kovin paha hinta. Ostin kangasta 2 m ja siitä riittää vielä ainakin yksiin vyötäröhousuihin ja joskus tekolistalle tulevan Slaavilaistunikan tehosteeksi. Haalareiden lopputulokseen olen tyytyväinen, etenkin maatuskat onnistuivat hienosti, varsinkin siihen nähden, että yleensä en ole oikein onnistunut applikoinnissa. Liimaharso on hieno keksintö.

Nyt pari päivää kässäpaussia.

3 kommenttia:

  1. Oi miten sievät nuo maatuskahaalarit ♥

    VastaaPoista
  2. Haalarit on kyllä tosi kivat!

    VastaaPoista
  3. Kiitos!
    Luin tuota postausta ja mietin, että ei kai kukaan luule, että oon ommellut vaipat enstex-kankaasta?

    VastaaPoista