keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Crazy quilt eli pöljät tilkut

Löysin viimeinkin tilkkutyölajin, josta todella pidän! Crazy Quilt-tyylissä ei pikaisen nettiselailun perusteella ole juurikaan sääntöjä. Lähinnä kai se, että kankaiden tulisi olla suunnilleen samanlaatuisia (venyvät tai venymättömät ja paksuus myös samaa luokkaa). Muutoin ajatus saa lentää tai minun tapauksessani pääasiassa käsi saa nostaa umpimähkään tilkkulaarista seuraavan tilkun. Parissa blokissa oli joku ajatuskin: esimerkiksi astronautti leijailemassa pilvikankaiden keskellä tai erilaisia sienikankaita yhdessä. Ei varmaan tarvitse edes mainita, että koska en ole puritaani niin yhdistin tilkut röyhkeästi saumurilla.

Sen verran tarvitsin tähän tolkkua, että yritin tehdä blokeista (?) n.30x30cm kokoisia. Muutamasta kankaasta leikkasin koko blokin muotoisen tilkun, joko kankaan ulkonäön takia tai ihan laiskuuttani. Kokosin peitot niin, että korkeus on 5 blokkia ja leveys 3. Taustapuolelle halusin halpaa velouria. Kestovaippakaupassa oli jämävärejä tarjouksessa ja piti valita vähiten ruma persikasta, vaaleanharmaasta ja vaaleankeltaisesta. Keltainen siis, vaikka on minusta ihan kamala väri. Tikkasin kerrokset yhteen ompelukoneen suoralla tikillä tekniikan määrittämällä filosofialla eli tunteella kiemuroita sinne tänne.
Peitot tulevat lasten leikkeihin majanrakennukseen, pehmusteiksi, sängyiksi, pesiksi, viitoiksi, kapaloiksi, kipseiksi ja ties miksi muuksi. Saavat siis kestää monenlaista ja tarvittaessa käydä vaikka 60 asteen pesussa. Tässä peitot ovat ihan peittokäytössä, kun lapset katsovat joululahjaksi saamaansa elokuvaa.
Reilun viikon pituinen joululoma on kummaa aikaa - olen päässyt taas pitkästä aikaa kokemaan, miltä ompeluinto tuntuu. Yritin viimein opetella myös halpispokkarikamerani säätöjä, sillä olen aivan kurkkuani myöten täynnä sen karmeita automaattisalamakuvia. Osa näistä peittokuvista oli jo ihan kelvollisia, tosin joissain oli värit vielä turhan siniset.

8 kommenttia:

  1. Nämähän näyttävät erittäin veikeiltä. Hienoja!

    VastaaPoista
  2. Tosi kauskan näköisiä! Voin uskoa, että tulevat olemaan paljon leikkikäytössä! Tuo kieltämättä on mukava tekniikka.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Peitoista tuli vähintäänkin riemunkirjavat, mutta se on tällaisten leikkihommeleiden tarkoituskin. Eivät ole siis varsinaisia sisustustuotteita. ;) Peittoja on ihana katsoa sillä silmällä, että "tästä kankaasta ompelin sen paidan ja tästä tuli mekko" jne.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat peitot! Noista tulee hyvälle mielelle jo ihan kattomalla tästä monitorin ruudulta:-) Meidän lapset olis kanssa innoissaan jos tuollaiset saisivat. Tosi makeet.

    VastaaPoista
  5. AH. Superihanat. Hyvä idea tuo blokkien teko. Sillä tulee rytmiä kaaoksen keskelle.

    VastaaPoista
  6. Helppoja nuo oli tehdä. Kaikki blokit eivät ole ihan tasaisia vaan kupruilevat, mutta trikoo antaa hyvin periksi. Eli ei kun kaikki vain tilkkukasoja tonkimaan!

    VastaaPoista
  7. Buahaha, kuolema säännöille!! Hyvin tehty!

    VastaaPoista