perjantai 27. huhtikuuta 2012

Keittiöremontti 74 eurolla

Asuntomme on valmistunut vuonna 1989 ja keittiö on alkuperäinen. Valkoiset ikilevytasot, valkoiset lastulevykaapinovet koivuviiluisilla reunuksilla ja vetimillä. Välitilassa vinoneliökuvioituja beigejä kaakeleita. Koko keittiö on yhtä hyitä. Kaksi kaapinoveakin on pudonnut vanhuuttaan, lastulevyn petettyä. Emme kuitenkaan arvosta tässä elämänvaiheessa monen tonnin perusteellisen remontin arvoa niin paljoa, että siihen lähtisimme. Päätin kokeilla jotain halvempaa.

Ostin Etolasta d-c-fix-kontaktimuovia pähkinäpuujäljitelmänän ja oranssina. Kaveri oli menossa sopivasti Ikeaan ja toi sieltä uudet vetimet kaappeihin. Hintaa tälle hulluudelle tuli 74 euroa. Poistin samalla maustekaapista oven, joka oli ihan järjetön. Aika räväkkä tuli, mutta kontaktimuovi on helppo uusia, jos kyllästyttää. Kaakeleista huomaa, että niiden kauneus on päälleliimattua, mutta tasot voisivat mennä aivan hyvin uusista tasoista. Voi kun olen tyytyväinen! Haaveilen maalaavani vielä kaapinovien reunukset valkoisiksi, mutta siinä olisi iso työ eikä onnistumisesta ole takeita. Myös keittiön seiniin voisi laittaa jotain sopivaa vaalean ja keskiruskean väliltä olevaa maalia...

2 kommenttia:

  1. Hienosti oot jaksanut tehdä tuon rempan ja pienellä rahalla,oliko vaikea laittaa tuota tarraa seinään?tuliko ruttuja laittaessasi?

    VastaaPoista
  2. Hienosti oot jaksanut tehdä tuon rempan ja pienellä rahalla,oliko vaikea laittaa tuota tarraa seinään?tuliko ruttuja laittaessasi?

    VastaaPoista