sunnuntai 18. elokuuta 2013

Toinenkin Nelli


Yleensä kankaan tie kaupasta valmiiksi ompelukseksi on pitkä. Tapanani on marinoida kankaita aikansa ennen kuin niistä tulee mitään. Nyt kävi toisin ja kului vain kolme päivää siitä, kun hain nämä kankaat Kestovaippakaupasta siihen, kun ompelukset olivat valmiit. Pikkusiskolle pinkistä muffinikankaasta Nelli Nuudelipään mekko koossa 110/116cm. Pinkkipilkkuinen trikoo oli jäänyt isosiskon muffiniasusta keväällä. Levensin kaikkia kaavanosia taitteelta pari senttiä ja se olikin ihan hyvä niin tuli sopivasti väljyyttä. Tosin ensin kanttasin lyhyet hihat pallotrikoolla, mikä sai hihansuut ihan liian kireiksi, joten vaihdoin kantit resoriin. Lopputulokseen on tyytyväinen sekä ompelija että käyttäjä. Kaupassa muffinikangas tuntui tosi räikeältä, mutta loppujen lopuksi pinkki onkin aika miellyttävä versio, riittävän paljon marjapuuronpunaiseen taittava.

Ja sitten taas mitoitusihmettelyä. Esikoisen trikoopaitaan otin kaavan Rock-X (Ottobre 4/12) koossa 140cm. Hihat tein kaavan pituisina, helmaan lisäsin vähän pituutta. On ehkä vähän leveä, mutta sen kanssa voi elää. Sen sijaan hihat ovat minulle sopivan pituiset. Ymmärtäisin tämän, jos olisin tehnyt omalla "lisätään kasvunvaraa"-ideologiallani, mutta kun en edes tehnyt. Lapsi tosin on vasta 130cm pitkä, mutta ei kai kädet kasva kymmentä senttiä samalla, kun kokonaispituuteen tulee samainen kymppi lisää? Vai ovatko nykylapset vaan gorilloja? Lopuksi vielä pahoittelut todella huonosta kuvien asettelusta. Koneellamme on jonkin sortin nettikriisi ja mikään Bloggerin tukema selain ei toimi. Ainoa toimiva on vanha Opera, joka heittelee kuvat ihan mihin tahtoo, vaikka niitä yrittää kuinka asemoida. Grr!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti