perjantai 16. elokuuta 2013

NN kuin Nelli Nuudelipää


Tein esikoiselle jo keväällä Nelli Nuudelipään mekon (ohje kässälehdessä 4/08), mutta koska ensin laitoin vääränlaisen nyörin kujaan ja odotti pitkään korjaamista, on bloggaaminenkin jäänyt. Tein koossa 134/140cm ja levensin vanhasta muistista hihoja. Ei tosin ehkä olisi tarvinnut. Ensimmäinen nyöriviritys oli joustamaton ja se tuntui heti pahalta päällä. Toisen version tein kuminauhasta ja vain näkyvissä osissa on nyöriä. Kankaiden alkuperää en enää edes muista - olisikohan ollut Lieblingsstückeltä vuoden vanhasta kimppatilauksesta? Tykkään tuosta yhdistelmästä, vaikka onkin hempeämpi kuin Nellin alkuperäinen reipas raita.

Ja sitten edellisen postauksen jatkoksi epäonnistunutta mitoitusta... Metsolan joustofroteesta tein koululaiselle kahdet housut. Kaavana Ottobren 4/12 Ooby Dooby koossa 134cm. Totesin, että samankokoinen kaava kuin kaupan 134cm housut - ja päätin lisätä pituutta, ettei jää heti pieneksi. No jotenkin siinä kävi sitten niin, että kun lisäsin pituutta ja tein vielä käännettävät resorit niin pituuden puolesta nämä mahtuisivat melkeinpä minullekin ja minähän olen 166cm pitkä. Eli taitavat mahtua lapselle useammankin vuoden. Muutoin kaava vaikutti hyvältä, tosin vyötärön resorin vaihdoin kuminauhakujaksi ja samalla lisäsin vähän korkeutta niin ei selkä vilku niin helposti paljaana.

 

2 kommenttia:

  1. Vau! Onpa kiva Nuudelipää-mekko. Ja kiitos nyörivinkistä! Sehän on vaan hyvä, että mahtuu housut lapselle muutaman vuoden, kätevää. Näitähän sattuu näitä omia mittamuutoksia, mutta kohta muistat vaan kätevän pitkäikäiset housut. =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Hyvähän se on, jos housut mahtuvat pitkään - ellei sitten käy niin, että yhtäkkiä tapahtuu neitiytyminen eikä lököhousuja enää voikaan pitää. Tuo kumppari-nauhasysteemi vaikuttaa hyvältä mekossa ja seuraavaksi se lähtee testaukseen pikkusiskolle, jonka Nuudelipää on nyörikujaa ja nyöriä vaille valmis.

    VastaaPoista