sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Mammutti

En minä pääse ikinä blogissa ajan tasalle, jos en tee mammuttipostausta. Tässä sellainen.

Tein kesäkäyttöön pari lyhythihaista tissistä lisää. Kaava on s-koon, poistin vyötärökaitaleen ja lyhensin helman pituudesta reilun 10cm. Hihaan lisäsin leveyttä 2cm ja kietaisuosan reunaankin taitaa olla lisätty sentti puolelleen. Kangasvalinnat olivat tällä kertaa onnistuneita ja mieluisia eli tähtijoustofroteeta ja ihanaa oranssia soulbird:iä. Ovat olleet muutaman viikon olemassaoloaikansa koko ajan joko päällä tai pyykkikorissa.
Tein omalle puhelimelleni "lenkkipussin", jonka saa käsivarteen kiinni. Trikoota ja kiinnitys tarranauhalla. Ompelin toiselle puolelle pätkän kuminauhaa hihnan sisälle, saapa nähdä napakoittaako tarpeeksi vai rupeaako pussi valumaan lenkin edetessä. Isompi lapsi sai oman puhelimen olosuhteiden pakosta ja pitihän sillekin pussi ommella. Sekä äiti että tytär ovat tyytyväisiä. Nimilapun ompelin kaulahihnan kiinnityskohtaan läpän taakse. Tosin vaaleasävyinen trikoo ei ehkä ollut paras mahdollinen materiaalivalinta - pussi on jo melkoisen harmaa, koska sitähän pitää roikottaa joka paikassa eli mm. hiekkalaatikolla.

Lisää kääntölippiksiäkin syntyi. Ompelin näihin pienet pätkät kuminauhaa taakse saumanvaraan ja istuvat paremmin kuin kuminauhattomat. Sen verran väsyneinä näitä tein, että lippojen tukikankaiden kanssa tuli hötkyiltyä (eli silitin tukikankaat yhteen kankaiden nurjat puolet vastakkain) ja sen vuoksi olikin pakko hoitaa lipan reuna trikookanttauksella. Hyvin silti pelittää. Ei ole liian raskas eli tukikangas jaksaa kyllä, tosin laitoin kaksipuoleista tukikangasta molempiin kankaisiin eli sitä on kaksi kerrosta päällekkäin. Kruunukuvioisia tuli kaksi ja joutsenkuvioisia yksi.


5 kommenttia:

  1. tosi kivoja! Itsekin olen tässä suunnitellut tekeväni lyhythihaisen tissiksen. Saisinkohan tänään aikaiseksi...

    VastaaPoista
  2. tuo tissis on kyllä kivannäköinen malli. mistä kaavat??

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Tissiksen kaava on kiertänyt Facebookin Ompeluelämää-ryhmässä, tosin itse sain sen kaverilta. On kyllä tosi kiva kaava, tosin kietaisuosien kiinnityksessä pitää olla tarkkana, että ei valmiina vedä ryppyyn (mun tekemissä vetää...).

    VastaaPoista
  4. Kivoja ompeluksia! Milloinhan minä saisin oman soulböördini leikeltyä paloiksi ja saumuroitua vaatteheksi..?

    VastaaPoista