maanantai 2. tammikuuta 2012

Oktonautit, asemiin!

Nyt kun on ollut useampi vapaapäivä (joulunpyhinä kolme, nyt kolme), on taas tullut intoa tehdä jotain muutakin kuin suoraa saumaa. Katselin muiden blogien viime vuoden kuvakollaaseja ja hain inspiraatiota. Ajattelin tehdä muutaman ajatusvarkauden, mutta tänään syntyikin jotain muuta.

Esikoinen on suuri Oktonauttifani ja tein ylläriksi paidan, jossa on applikoituna kaksi tytön suosikkia, kapteeni Valkonen ja Peso. En ole tainnut ennen tehdäkään tuollaista näperrystä. Meni aikaa, mutta oli kivaakin! Paidan kangas on vuosia sitten Eurokankaasta ostettua velouria. Sitä ei ollut aivan tarpeeksi, joten hihoihin piti tehdä hupsut piiiiitkät resorit. Resoriakaan ei ollut tarpeeksi, joten tein kaksiväriset resorit. Ihan hauska, kun käänne onkin erivärinen. Huomaako kukaan kuvaan jäänyttä virhettä? Kapteenilta unohtui nenänpää. Tarvitseeko edes mainita, että paidan menestys oli huikea? Käyttäjä tosin urputti jotain siihen suuntaan, että koska niillä ei ole kypäriä, ne ovat Oktofonissa (vai Oktopolissa?) ja sen aluksen pitäisi näkyä paidassa myös. Tuhahti vastaukseksi, kun kerroin, että se olisikin kuule pikkuisen turhan haastava ommeltava...


Kuopuksellekin lupasin tehdä jotain. Hän toivoi samaisesta sarjasta Qvasia (miten ikinä se kirjoitetaankin), mutta en sitä viitsinyt vaan Maisafani sai Tellun. Paita on vanha, aivan blogin alkuaikoina tehty. Silloin siihen tuli aivan liian pitkät hihat, mutta pidettyä sitä silti tuli. Nyt pätkäisin hihat lyhyemmiksi ja laitoin resorit. Koska Tellun väritys on melkolailla raitojen mukainen ja hahmon piirustustapaankin se sopi, ompelin ääriviivat tummalla. Erottuu paremmin, mutta ommel näkyy liian selvästi tai siis ennemminkin ompeleen epätasaisuus näkyy liian selvästi... Joskus olen kokeillut kaupan applikointien tyylistä ultralyhyttä tikkiä, mutta se venyttää kankaita liikaa, vaikka tukikangasta käytänkin. No eiköhän tämä kelpaa tytölle silti. Tellu on muodinmukainen ja pukeutuu peuramekkoon. :)

2 kommenttia:

  1. Hienot! Täällä oltaisiin ihan kadeja noista oktonauteista, joten en vahingossakaan näytä kuvaa lapsille :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Älä Anni näytä sitten seuraavan postauksenkaan paitoja lapsillesi. ;) On nimittäin lisää näitä paininjalan alla tulossa...

    VastaaPoista