torstai 23. syyskuuta 2010

Kamalasti osa 1

(heh, ihan itseäkin naurattaa otsikko - aukeaa vain Kilon poliisia lukeneille)

Meillä on ollut tietoteknisiä haasteita talossa (mm. minun mielestä täysin turha Linux-pelleily), joten päivittäminen on jäänyt. Onneksi käsitöiden tekemiseen ei käyttöjärjestelmät vaikuta, joten nyt kamala lasti tekosia.

Ensin puuvillatuhousta helleajoilta. Lankana Drops:n Paris ja tuloksena tiskirättejä sekä kaksi hellehattua nukeille. Hatun malli jokseenkin oma, sovellettu ihmislasten hatuista.

Kaveri odotti ja sai suloisen prinsessan ja hälle tein äitiyspakkauksen laatikkoon verhoilun. Osasi olla muuten vaikeaa löytää neutraalin väristä puuvillaa! Silloin ei siis sukupuoli ollut vielä tiedossa. Eurokankaasta lopulta löytyi tuo uninalle.

Tein itselleni vuosi sitten syksyllä pitkävartiset polvisukat ja olen pitänyt niitä kotona helteitä lukuunottamatta ehkä joka päivä. Eivät ole vielä puhki, mutta tein silti niille kaverit. Lankana Regia Silk Color. Kärjestä taas aloitin ja pituutta tuli melkein polviin saakka. Hermot tosin meinasi mennä kolmosen puikoilla tikuttaessa.

Viime talvena ostin tarjouksesta keltaista Isoveljeä ja tein siitä pipon ja huivin. Ne kuitenkin kutittivat ja menivät purkuun. Langoista tein itselleni slipoverin, josta tuli rehellisesti sanottuna susi. Malli otettu Novita syksy 2009-lehdestä. Keskelle osuneessa lankakerässä (se oli ihan purkamattomasta tehty) oli ihme lisäväriä, kuin se olisi öljyssä kastettu. Ja lisäksi näytän niin läskiltä tuo päällä, että oksat pois. No, ehkä sit oon läski. Hmph.

Käsityökerhossa väkerrettiin huopaheijastimia. Väkersin niitä kotonakin vähän lisää. Menivät mm. kerho-ohjaajille. Hauskoja kertakaikkiaan!

No sit neuloin lisää. Viime talven Puron jämistä maxikaulurin, sovelsin Novita syksy 2010:ssa ollutta ohjetta. Pitsimyssyn tein Drops Delight-langasta, mallina Novitan Tico tico:lle suunniteltu malli Novitan kevät 2010-lehdestä. Piposta tuli hieno! Jostain sain kummallisen idean isoäidinneliöpipoon, mutta siitä tuli vähän kökkö. Tulipa tehtyä. Uusi Puron luumupuu-sävy on hieno ja siitä tuli itselleni palmikkopipo ja -huivi, ohje Novita syksy 2009-lehdestä. Plus kuopukselle talvihaalarin väriin sopiva norjalainen pipo. Ihan kunkku malliltaan edelleen.

1 kommentti:

  1. Multa löytyy toi ihan sama viimeinen puro-pipo, mutta eri värissä. Ihania lankoja nuo! Ja tosi nättejä sun muutkin pipot! Sain itekin viimein alotettua oman blogin ja oikeistaan viimenen kipinä tuli tästä sun blogista :)

    VastaaPoista