perjantai 27. huhtikuuta 2012

Keittiöremontti 74 eurolla

Asuntomme on valmistunut vuonna 1989 ja keittiö on alkuperäinen. Valkoiset ikilevytasot, valkoiset lastulevykaapinovet koivuviiluisilla reunuksilla ja vetimillä. Välitilassa vinoneliökuvioituja beigejä kaakeleita. Koko keittiö on yhtä hyitä. Kaksi kaapinoveakin on pudonnut vanhuuttaan, lastulevyn petettyä. Emme kuitenkaan arvosta tässä elämänvaiheessa monen tonnin perusteellisen remontin arvoa niin paljoa, että siihen lähtisimme. Päätin kokeilla jotain halvempaa.

Ostin Etolasta d-c-fix-kontaktimuovia pähkinäpuujäljitelmänän ja oranssina. Kaveri oli menossa sopivasti Ikeaan ja toi sieltä uudet vetimet kaappeihin. Hintaa tälle hulluudelle tuli 74 euroa. Poistin samalla maustekaapista oven, joka oli ihan järjetön. Aika räväkkä tuli, mutta kontaktimuovi on helppo uusia, jos kyllästyttää. Kaakeleista huomaa, että niiden kauneus on päälleliimattua, mutta tasot voisivat mennä aivan hyvin uusista tasoista. Voi kun olen tyytyväinen! Haaveilen maalaavani vielä kaapinovien reunukset valkoisiksi, mutta siinä olisi iso työ eikä onnistumisesta ole takeita. Myös keittiön seiniin voisi laittaa jotain sopivaa vaalean ja keskiruskean väliltä olevaa maalia...

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Sisustusmuodin aallonharjalla

Osun näköjään välillä olemaan trendikäs. Olen jo toista vuotta haaveillut paperinaruvalaisimesta ja nyt niitä näkyy kaupoissa pilvin pimein. Halusin kuitenkin ihan omannäköisen ja tässä tuli itse tekemällä jopa reilusti säästöä. Vinkkejä käytännön toteutukseen sain Kaikulasta . Värit ovat lempivärejäni ja sitä, mihin suuntaan haluaisin sisustustamme ohjailla.

Tässä vielä yleisnäkymä olohuoneesta. Kuvan alakulmassa komeilee sabluuna eli Pampersin ilmaisrantapallo (sellainen vähän isompi koko).

Lampun tekeminen ei sujunut mitenkään hienosti. Itse asiassa se takkusi niin paljon, että kirjoittelin Facebookiin tekemisestä seuraavan tilapäivityksen:

Lauantai-ilta Strömsö-hengessä:

1) Haaveile kauniista paperinaruvarjostimesta (rantapallon ympärille paperinarua, you know).
2) Osta paperinarua. Ei kovin paljoa, koska kotona on sitä jo valmiiksi.
3) Päätä aloittaa projekti juuri ennen lasten nukkumaanmenoaikaa.
4) Sekoita Erikeeperiä ja lämmintä vettä vadissa. Ota lapset mukaan. Litku on kuin maitoa, jota on mukava läiskiä ympäriinsä!
5) Upota naruvyyhdit liimasotkuun. Kaikki tietenkin kerralla ja hämmennä vielä vähän.
6) Aloita narun kieputtaminen kelmutetun rantapallon ympärille (btw, rantapallosta on käyty samana iltana jo parikymmentä raastavaa itkua ja suurin on se, kun sosialisoit sen itsellesi askartelua varten).
7) 20 cm jälkeen huomaat, että paperinaru alkaa mennä sotkuun.
8) Hemmetti, se on ihan solmussa.
9) Ala selvittää sotkua. Liimalitkua roiskuu ympäriinsä.
10) Hermot menee.
11) Lasten nukkumaanmenoaika. Mies on kipeänä eikä miehen lastenhoidollinen ote ole olosuhteista johtuen ihan parhaassa terässä.
12) Jatka sotkun selvittämistä. Liimaroiskeet alkavat kuivua.
13) Eriväriset vyyhdit sotkeutuvat toisiinsa.
14) Jalkoja alkaa pakottaa.
15) Mieti, kuinka monta kirosanaa osaat. Keksi muutama lisää.
16) Keri lankoja. Selvitä sotkuja. Mieti, kuinka tämä on sentään helpompaa kuin lapsena, kun olit saanut virvelin umpikelan siiman sotkettua (saavutus sekin).
17) Mies kysyy, miten menee. Sano jotain urhoollista.
18) Niskaa alkaa pakottaa.
19) Käytä pari tuntia narusotkujen selvittämiseen. Epäile loppuvaiheessa, että narua on sittenkin liian vähän.
20) Aloita kieputtaminen uudelleen. Se sujuu melko hyvin.
21) Huomaa lopuksi, että narua on liian vähän (huomasit oikeasti jo aiemmin, mutta kielsit totuuden).
22) Siivoa koko keittiön kattavat liimatahrat.
23) Ajattele, että jos osaisit oikeasti ruotsia niin kohdassa 4 olisi paikalle rientänyt komea suomenruåtsalainen Jim sanomaan "Låt mig handla det!", olisit saanut kietoutua Leen täydellisen väriharmoniseen isoäidinneliöpeittoon kartanon sohvalle siemailemaan vihreää teetä, rupattelemaan Annen kanssa ja nauttimaan Paulin väsäämiä sillivoileipiä. Kotiin viemisiksi olisit saanut virheettömän valaisimen ja keittiösikin odottaisi puhtaana - niin ja miehesi olisi matkustanut Firenzeen eikä Kaunasiin (josta sai jonkun ihanan pöpön).
-----------------------------------------------
Mutta on se hieno!

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kesämekkoja ja hurahduksen alkua

Kun kesäilojersey tuli nettikauppoihin, sitä oli pakko saada heti. Ihan paras kuosi! Iloinen ja värikäs, muttei liian sekava ja kuvissa tapahtuu vaikka mitä hauskaa kesäistä. Neitosten mekkojen pohjana oli 122cm ja 134cm t-paitakaavat ja niitä pidensin ja a-linjoitin oman maun mukaan. Kuopuksen mekko olisi voinut ehkä olla aavistuksen pidempi, mutta ihan hyvä noinkin. Esikoisen mekon pituus (polveen saakka) on ideaalinen, sillä mekko näyttää mekolta vielä ensi kesänäkin. Mallit eivät olleet oikein kuvaustuulella...

Suloisen pojan vauvalahjaksi hurautin 74cm bodyn (Ottobre 5/2006), kuolalapun ja hypistelylelun. Ostin jokin aika sitten KAM:n nepparipihdit ja onneksi testasin sitä ensin muualle kuin bodyyn. Olikin paljon vaikeampaa hommaa kuin neppipressillä! Meinasi jo epätoivo iskeä, mutta rupesi se lopulta sujumaan.


Lainasin kirjastosta Kajsan iloiset tilkut - kirjan. Ihania, värikkäitä juttuja! Sen innoittamana kokeilin vapaatikkausta ompelukoneella (oliko termi oikein?) ja voihan video kun se oli huiman hauskaa! Vähän meinaa Husqvarna tehdä hyppytikkiä, mutta onneksi vain välillä. Ihan kuin piirtäisi ompelukoneella. Tuohon touhuun taidan koukuttua. Onneksi on sentään halpa koukutus. Vartin ehdin asiaan perehtyä ja lopputulos tuossa alla. Jos jo ekalla kerralla näyttää noin kivalta niin mitenhän hetken päästä?

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Keväinen takki

Oi ihanuutta, kevät koittaa! Vesisade, kura ja maiseman harmaus ovat nyt vain ihania asioita, koska ne lupaavat kesää. Kuopuksen kankainen kesätakki (aikanaan esikoiselle tehty norsujoustofroteinen) alkaa käydä pieneksi eikä esikoiselta ole vielä vapautunut siili ja sienikankaasta tehty versio, joten kuopus tarvitsi ihan uuden takin. Kuosikangas Metsolan aurinkojoustofroteeta ja vuoriksi violettia Kestovaippakaupasta ostettua pilvitrikoota. Kaavan pohjana on joku Suuren käsityölehden huppari koossa 116cm, mutta helmaa muokkasin a-linjaiseksi ja hihoihin lisäsin pituutta, jotta vuoria voi esitellä reteästi käänteissä. Olen tyytyväinen lopputulokseen, sillä vetoketjun livää kupruilua lukuunottamatta työnjälki on oikein siistiä. Jee! Luin jostain keskustelupalstalta vinkkejä ompelujärjestyksestä. Tämä taisi olla itselleni uusi järjestys, mutta varsin toimiva:
- kootaan vuori ja päällinen omiksi takeikseen
- vetoketju paikoilleen yhdellä ompeleella per puoli
- hupun etureunat yhteen (vetskarin yläreunat saa siististi piiloon)
- hihansuut yhteen
- helmat yhteen, jätetään kääntöaukko taakse (samalla on helppo tasata etureunojen mahdollinen epätasaisuus)
- käännetään oikein päin
- tikataan ympäriinsä ja suljetaan samalla kääntöaukko


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Jump!







Olen muodin suhteen hitaasti lämpiävä. Yököttelen aina aluksi kaikelle uudelle ja kestää kuukausia sulatella niitä siedettäviksi. Taas kävi niin. Yäk, aikuisten potkupukuja! Karmeita kokohaalareita! Pikkuhiljaa rupesi kuitenkin tuntumaan siltä, että lapsille voisi ommella OnePiece:t. Ja jos kertaustyyleihin lähdetään, tehdään se huolella. Kaavat ovat äitini 80-luvulla hankkimasta Leikki-ikäisen vaatteet-kirjasesta ja kankaat äitini tuonaikaisia hamstrauksia: korallinpunaista collegea ja Marimekon persikkaraitaista trikoota (yäk, pastelleja!). Vetskarit on kierrätystavaraa. Metrin mittaiselle kuopukselle ompelin haalarin koossa 110cm selkäosaa hieman pidentäen (minkä kokoisille kaavat on oikein tehty?!), 20cm pidemmälle esikoiselle isonsin kaavaa mittanauhan ja oman silmän kanssa. Niinhän taas kävi, että esikoisen haalari on varmaan kokoa 134cm tai jotain. Kapea kuin mikä, mutta hirmu pitkä. Näyttää tyhjänä aivan mäkihyppyhaalarilta... Hupuissa on hauska hiippamalli. Lisäsin etureunoihin alavarat, jotta vetskari ei painaisi mahaa ja näyttäsi muutoinkin siistimmältä. Pahoittelen normaaliakin surkeampia kuvia. Isäntä on ottanut reissulleen varsinaisen kameramme ja nämä otokset on otettu lasten prinsessakameralla...

Esikoisen haalariin eksyi virhe, joka oli oikeastaan niin hauska, että tein samoin myös kuopukselle: nimilenksu onkin niskassa päällipuolella haalarin ja hupun välissä.

Lopuksi täytyy vielä esitellä kuopuksen haalarin pari yksityiskohtaa. Sain miettimällä ompelujärjestyksen kerrankin natsaamaan niin, että vetskarin ja hupun kiinnityksistä tuli siistit. Myös vetskarin alareuna on kerrankin esittelykelpoinen.