sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Piparitalo

Pitihän sitä kokeilla. Enkä kyllä kokeile toiste. Ihan kamalaa ja hirveää. Ensinnä siitä ei saa siistiä millään. Toisekseen en tajua, miten katto olis muka tarkoitus kiinnittää. Räystäät tulee alaosien yli eli mitään reunoja ei pysty kastamaan sokeriin. Jos taas sokeria yrittää pensselillä sutia kattoon/alaosiin, ehtii sokeri jähmettyä ennen kiinnittämistä. Teki mieli murentaa koko roska vessanpönttöön. Mies sitten sai jotenkin kikkailtua katon kasaan.

Teemana on kuorosota eli hattivatit vs. ihmiset vs. sarvieläimet. Hävinneet osapuolet joutuvat syömään myrkyllisiä tyrmääjäsieniä ja voittajakuoro pääsee mökkiin lämpimään.

Mutta hyi. Tuo on ruma. Tyhmä. Pitäkööt leivontataitoiset talotalkoita, meille ei niitä enää tule. Nih. Että pitikin edes yrittää.

torstai 17. joulukuuta 2009

Tulkoon joulu!

Nyt taitaa olla viimeisetkin suunnitellut lahjat tehtynä. Enää paketointi ja se on siinä. Tosin ihan varmasti keksin vielä viime tingassa vääntää jotain ylimääräistä, mutta se on sitten jo ihan oma moka.



Tämän joulun haastavin projekti oli kummipojalle ommeltu huppari. Kaavana oli Ottobre 1/2008 Hopper-huppari, skeittariapplikaatio oli samaisesta lehdesta jonkin toisen mallin yhteydessä. Kokona on 152cm ja colleget ja muut tarpeet Eurokankaasta. Elämäni ekaa kertaa ompelin vetoketjujen kiinnitysreunaan (öh, tai siis siihen etukappaleiden reunaan, johon vetskarit ommellaan) joustamatonta tukinauhaa ennen vetskarin ompelua. Ja kappas, se auttoikin älyttömästi siinä, että vetskarin puolet sai kohdistettua hyvin ja ettei kumpikaan puoli joustanut toista enemmän. Selkäpuolelle tullut applikaatio (juuh, mies selasi nettiä ja oli sitä mieltä, että tuohon sanaan tulee kaksi p:tä) olisi voinut olla isompi, mutta näillä nyt mennään.


Koska nuoren miehen tavarat ovat aina hukassa niin ompelin nimilapun kiinni asti. Nimi on vielä langalla kirjottu, joten sekään ei voi haalistua pesussa. Ripustuslenkin kiinnitin myös erityisen jämäkästi, koska tiedättehän noin 10-vuotiaat skeittarit ja heidän vauhtinsa... Nyt enää täytyy toivoa, että huppari olisi siinä määrin mieluinen, että se päätyisi käyttöön.

Joululahjojen jälkeen pääsen viimein käsiksi asioihin, joista olen haaveillut ja joita olen haudutellut kuukausikaupalla. Sisustamaan! Eilen illalla kohteekseni pääsi eteisen penkin pehmuste, jonka valkoinen kangas (haloo, eteisessä!) oli paitsi tahrainen, myös nyppyyntynyt. Tein inventaariota kankaistani ja päädyin tuollaiseen väriyhdistelmään. Yksi esine yhdestä kankaasta-tyyppiset ratkaisut on alkaneet tuntua liian pliisuilta ja tylsiltä ja ainakin tämän ekan kokeilun perusteella olen oikein tyytyväinen. Sohvatyynyt lienevät listalla seuraavana ja niitä varten on jotain ihan hölmöjäkin ajatuksia... Vielä kun sattuisi löytämään kirppareilta tai jostain vintinmutkasta lisää retrohenkisiä kankaita (tai edes tilkkuja) niin saisi kivampia yhdistelmiä aikaan. Hyvä lisä noihin kuosikankaisiin taitaa olla yksiväriset puuvilla(lakana)kankaat, joita on tullut hamstrailtua muutamaa eri väriä.

Hankin itselleni pikkujoululahjaksi Hanna Välitalon Silmukoita, siksakkia ja pala suklaakakkua. Aivan ihana virikekirja! Luultavasti tulen hyvin harvaa ohjetta toteuttamaan sellaisenaan, mutta tuollaiset kirjat ovatkin enemmän ideapankkeja. Kirja pursuaa ihania värejä ja kuvioita!

Maikille kiitos editorin päivitysvinkistä. Tää onkin jo ihan maalaisjärjellä tajuttava versio!

tiistai 15. joulukuuta 2009

"Kauas pilvet karkaavat...

...mopo turhaan niitä tavoittaa. Kauas pilvet karkaavat, sinne meni järkikin."

Jokseenkin näin rallattelin tuossa yhtenä yönä, kun tajusin tilanteen vakavuuden. Painoin käsin trikoolle pilviä innosta piukeana. Haloo, nukenvaatteita varten! Siis nuken! Ja käyttäjinä 1- ja 2-vuotiaat tytöt. Haiskahtaa vähän sille, että ne vaatteet tulee sittenkin äidin leluiksi.

No mut hienoja on, kattokaa vaikka. On sinistä ja punaista pilveä, velour- ja joustofroteehupparia, Kimperi-plagiaattipipoa oikein applikoituna ja vaippaa aidosta vintagejoustofroteesta väsättynä. Ei vaan silloin meidän lapsuudessa, jolloin nuket puettiin omasta äitiyspakkauksesta jääneisiin kietaisupaitoihin, joista kaikista puuttui joku naru.

Pitää vielä blogata jotain todella Uutta ja Yllättävää. Tadaa: pari norjalaista. Talvi-kuosisesta Nalle 4season:sta piti tehdä kauppailuasusteet esikoiselle, mutta piposta tulikin pikkusiskon kokoa. Esikoinen saa kyllä oman piponsa myöhemmin 7veikan punaisesta Polkasta, mutta välissä "piti" väsäistä kummitytölle punaraitaisesta 7veikasta samanlainen. Silmukoita molemmissa 110, puikkoina nro 3 ja 3½ ja lisäyskertoja 10 ja/tai 11 (eihän noita voi muistaa). Kavennukset tutusti joka 2./3./2./3.kerros. Sen verran on langoilla paksuuseroa, että se 7veikkapipo olis ollut aika sopiva esikoiselle. Ja kuten kohtalon ivaan kuuluu, kummityttö on enempi kuopuksen kuin esikoisen kokoluokkaa. Onneksi lapsilla on vahva taipumus kasvaa.

Kummitytsi oli viime viikolla hoidossa niin pystyin ovelana vertaamaan lankakaapin sisältöä neidin haalarin väriin. Hihii... Eikä tytötkään huomanneet mitään, kun olivat niin keskittyneitä kaupassakäynti- ja retkeilyleikkiinsä. Mielenkiintoisena detaljina mainittakoon, että kummitytön äiti sai meiltä lahjaksi muutama vuosi sitten virkatun kolmiohuivin just tuosta samasta langasta. Siis ihan samasta kerästä.

Joskus viime viikolla (tai edellisellä?) lyhensin neljä bodya paidoiksi, mutta jäi ottamatta kuva. Nyt ne ovat iloisesti pidossa ja pesussa ja kuivauksessa etc. joten kuvaa en niistä tänne saa. Ehkä kovalla aivojumpalla voitte kuvitella, miten sellaiset toteutetaan. :P

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Huovu, huovu!

Tuohan kuulostaa melkein italialta, jos o:ta oikein venyttää ja pistää painon sille. Eli niinkuin huOOvu. Italiasta eli auringosta, juustosta ja pastasta onkin hyvä haaveilla, kun täällä pakkas- ja dieettilukemat ovat tällähetkellä -10 ja -8, astetta ja kiloa ja lukijat miettikööt itse, kumpi on kumpi. On siis jäänyt sekä auringot, että hyvät ruuat saamatta.


Joulun lähestyessä tuli viimein aika viimeistellä kaikki puikoilla ja koukuilla olevat konehuovutukseen menevät työt. Koneessa pyöri käsilaukuntekele, töppöset ja kolme pannulappua. Pannulaput onnistuivat ihan hyvin, ohje on sinnepäin kuten jossain viime vuosien Novitassa. Töppösiinkin taisin ottaa ohjeen jostain, mutta ei enää aavistustakaan, mistä, sillä ne on neulottu joskus elokuussa. Aika sopivat tuli, etenkin kun ekat pari tuntia koneesta oton jälkeen pidin niitä jalassa ja muotoilin omaan kinttuun sopivaksi. Laukku taasen... Tuli vääränmuotoinen, kuten ounastelinkin neulomisvaiheessa. Ei silti hätää, leikkasin pienemmäksi ja kassiosa ja hihna odottelevat uutta ompelua. Ylimääräisestä huovasta saankin kätevästi tehtyä makuupussin kännykälle. Viime talvena puhelin oli toistuvasti taskussa aivan kohmeinen, joten se lienee lämpönsä ansainnut.


Vielä tuli norjalainenkin (ja Norge-höyrähtämistä kuvaa varmaan sekin, että pari pipaa on vielä bloggaamatta...) joulupukin konttiin. Kuvassa se on omassa päässä, kohdehenkilössä voi havaita jonkin verran samoja piirteitä. Vuoriksi ompelin Myllymuksujen siilikuvioista ruskeaa bambua ja korvien kohdalle tuulenpidäkkeeksi Reimatecin suikaleet. Kuvaan näköjään tallentui myös tyylikäs kurkkukipukaulurini suoraan 90-luvun alusta.

Jouluksi kesken vielä kaikenlaista. Onneksi jouluun on kuitenkin vielä aikaa...

lauantai 5. joulukuuta 2009

Voihan Norja!






Oon tainnut hurahtaa norjalaisiin vauvamyssyihin oikein urakalla. Viikon sisällä niitä on tullut kolme: kaksi 1-vuotiaan kokoa ja yksi aikuisten. Kaikki Novitan Purosta, johon on nyt hyvä tatsi ja käsitys myös siitä, paljonko on syytä olla silmukoita. Vihdoin sain aloituksenkin tarpeeksi napakaksi. Loin silmukat 2 puikon sijasta yhdelle puikolle. Aina oikein-osuus tuli nro 3 puikoilla, sileä osuus nelosilla. 1-vuotiaan koossa silmukoita oli 97 ja aikuiselle 110. Tosin laskin tuon aikuisten silmukat vähän väärin, kun jossain välissä tuli heittoa, mutta en antanut haitata. Aikuiselle olis saanut olla vähän enempikin silmukoita, sillä siihen on tarkoitus laittaa vielä bambuvuori. 1-vuotiaan pipot olivat jokseenkin identtiset, toinen lähti maailmalle. Aikuisten versio on menossa joululahjaksi.




Keskeneräisten laatikossa on jo muutaman viikon odottanut kuopuksen parit velourhousut ompelemista. Aiemmista töistä jäi kangasta yli ja piirtelin Lindexin housuista kaavaa. Tai yritin, noista tuli vähän turhan kapeat. Toisaalta, kai 80-luvun boyfriend- ja hiihtarimallit on taas tulossa muotiin, hehheh.




Ja sit vielä maailman huonoin kuva. Tuommonen hihaton liepake taas itselle. Eurokankaan palalaarista ongin trikoon. Kaava on Ottobre 2/2008. Olin myös hieman ylpeä siitä, että sain tehdä koossa 40. Jonkinmoinen määrä kiloja on syksyn myötä tippunut ja se on ainakin Ottobren koossa tehnyt muutaman numeron eron. Jee! Kolttu näyttää päällä paljon paremmalta kuin kuvassa, tosin helma taitaa valitettavasti olla oikeastikin vino. Alle tein luonnonvalkoisen, pitkähihaisen trikoopaidan samalla kaavalla kuin aiemmin postatun violetin paidan.




Tekeillä on jämähahtuvista virkattuja, huovutettavia patalappuja pino. Niiden jälkeen pitäisi neulaista vielä miehelle lapaset Huopasesta, ommella huovutettavaan kassiin saumat ja neuloa hihna ja sitten alkais olla melkoinen kasa huovutettavaa. Ehkä sitten saan aikaiseksi tunkea ne pesukoneeseen...

tiistai 24. marraskuuta 2009

Mopo ja kuinka se karkaa...

... monessakin mielessä. Kattokaa ny näitä:
Loppukesästä saamani ompelukone on toiminut ikäänsä ja hintaansa nähden hyvin, mutta yleisesti ottaen ei tarpeeksi hyvin. Hyppytikki lakkasi ehkä pariksi viikoksi huollon jälkeen, sen jälkeen taas pomppii ja rispaannutta ylälankaa jne. Paitsi sinänsä turhauttavaa niin ärsyttää todella epäsiisti työnjälki. Lauantaina aamupäivällä sitten kilahti. Kysyin mieheltä viattomasti ja ohimennen: "Saanks mä lähtee ostamaan ompelukoneen ja ehkä saumurinkin nyt heti?". Vastaus kuului: "No okei, jos tuot mulle viinipullon". Viuh ja tuossa ne on. Mopo eli kone on Husqvarna Viking Emerald 118, oikein hyvänoloinen peruskone (vai peräti keskiluokan kone?). Se on upouusi. Liikkeessä sattui olemaan tuo käytetty Jukin saumuri (baby lock pro line BL-4-838DF) ja se vaikutti ihan hyvältä. Sain nuo mielestäni varsin kohtuullisella kimppahinnalla. Sitten vaan ompelupaikka valmiiksi - sille tuli kätevästi tila, kun työhuonetta kansoittaneet tuplarattaat lähtivät uuteen kotiin.

Pari päivää on sitten testailtu konheita niin, että niskat on ihan jumissa, päätä särkee ja kädet puutuu. Aikaansaannokset seuraavana tylsänä ryppäänä. Aluksi kestotalouspaperia parista kutistuneesta bambuimusta ja esikoisen pesuissa venähtäneestä bambupaidasta. Noissa oli hyvä testailla differentiaalisyöttöä. Tuntui toimivan.

Sitten tilkkutuhoprojektin antia eli niitä nukenvaatteita. Paitoja, leggingsejä, velourhousuja, huppari, mekkoja. Ompelua odottaa vielä joku hame, huppari ja läjä pipoja. Painamista odottaa muutama paita ja mekko. Ja edelleen on tilkkuja ja ideoita. Nukenvaatteisiin jää kyllä koukkuun. Ainoa ärsytys märsytys on se, että hupparissahan pitäisi olla ehdottomasti vetoketju, mutta ei mistään saa 15cm pituisia avovetskareita. Mur. Isoja murheita.

Jossain välissä surautin myös esikoisen huoneeseen sisustustaulut. Ostin Eurokankaasta lasten hauskakuvioista verhokangasta ja erivärisiä lakanakankaita ja applikoin kuviot lakanakankaalle. Pingotin ja niittasin öljyvärimaalauspohjiin. Halapaa, heleppoa ja nopiaa. Vai sanoisko pohojalaanen noin?

torstai 19. marraskuuta 2009

En socka, sockan, sockor, sockorna

Ensimmäinen deklanaatio. Tulee ihan regression till lukio. Gymnasiet.

No, tein unisukat. Kokeilin vaihteeksi kärjestä alkaen, tekniikkana magic cast on. En kylläkään tehnyt pyöröpuikoilla kuin alun, heti kärjen jälkeen vaihdoin tavallisiin sukkapuikkoihin. Lankana oli törsäysihanuus, Titityystä ostettu Fleece Artistin Trail Socks. Aloitin muutama viikko sitten reteesti. Ajattelin, että ehdin hyvään vaiheeseen samalla, kun katson Musta jää-elokuvaa. No, leffan aikana sain nippa nappa kerittyä langan vyyhdiltä kahdeksi samankokoiseksi pallukaksi. Lanka meni siis melkoiseen sotkuun... Monta viikkoa meni vielä neulomiseenkin, kun tein näitä lähinnä telkkarinkatsomis- ja pätkätöinä kaiken muun ohessa. Yllättävän pitkät varret tuli, polveen asti. Jännä muuten, miten toinen sukka on punasävyinen, toinen vihreäsävyinen.

Vielä esimakua tulevasta. Kaappiin on kertynyt säkillinen tilkkuja. Trikoota, joustofroteeta, velouria, puuvillaa, fleeceä... Ihanteellista nukenvaateainetta. Parina iltana olen piirrellyt Käsityölehdistä kaavoja (sekä Babybornin omia että 44-50cm vauvanvaatteita) ja leikannut tilkkuja. Nyt olisi laatikollinen (no aika pieni...) leikattuja vaatteita odottamassa ompelua. Eilen tein kuitenkin ex tempore sateenkaarijoustofroteesta tuollaisen kellohelmamekon. Tuo on jopa ilman kaavoja tehty, mikä olikin yllättävän piristävää. Kun vielä materiaalikin oli periaatteessa jätettä niin ei ollut paineita. Helma on täyskello eli pyöreä kangaspala, jossa on vartalonkokoinen reikä keskellä. Reikään kiinnitin yläosan. Sen leikkasin ensin neliöksi, sitten pyöristin kaula-aukkoa. Hihansuut päärmäsin siksakilla ohuesti ja lopputulos oli perhosmainen. Helmaan ompelin vielä kaitaleen, mutta sitä tehdessä tuli pieni ajatusvirhe ja venytinkin ommellessa väärää kangasta. No ihan hyvä silti. Selässä on tarrakiinnitys ja pääntiellä trikookaitalehuolittelu.

Nukenvaatteita olisi siis tarkoitus tehdä enemmänkin. Meillä on kotona kaksi osittain tulevaa nukenkäyttäjää ja lisäksi joululahjaksi olisi tarkoitus tehdä.

Loppuun vielä huokaus: mä haluaisin saumurin. Se olisi niin paljon nopeampi kuin vanhan ompelukoneen jousto-ommel. Mutta en kai sitä hanki, tulisi ompeluksille aika kova metrihinta. :/

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Ruokalappuja

Esikoinen on näyttänyt olevansa melko lupaavaa pirttihirmuainesta. Kuopus on kuitenkin lyömätön, taitaa äitinsä saada hänestä vielä oivan kilpailijan siinä lajissa. Syöttötuolissa istuu nykyään tapaus, joka kunnioitettavassa 14 kuukauden iässä mylvii "Idze! Idze!". Tietäähän sen, kuinka siistiä idze syöminen siinä iässä on... Ikea on tarjonnut tähän hyvän ratkaisun hihallisen ruokalapun muodossa, mutta eihän ne ole meidän gladiaattoreille mahtuneet kuin joskus puolivuotiaina. Siispä varastin kaavan, isonsin sitä riittävästi ja lisäsin helmaan pituutta ja leveyttä (jotta housut ei sotkeentuisi joka syömisessä). Kankaana on vanha kernivahakangas, jonka poistin käytöstä hiljattain, kun totesin, että sininen sisustuskautemme on nyt förbi. Kanttinauhaa en omista, mutta flanellina kelvottomasta Ikean flanellikankaasta (huovaksi kehtaavat läpyskää nimittää!) saattoi surutta leikata vinokantit. Tarraksi Nanson poistopoistopoistohintaista tummansinistä tarraa ja lopputulos oli melkeimpä (vai melkeinpä??) ilmainen. Hieno saavutus siihen nähden, että olin jo hilkulla tilaamassa Kestovaippakaupan Siilit ja sienet-pul:ia tähän tarkoitukseen.

Mainitaan vielä sekin, että alunperin yritin tehdä lappua pul-tilkuista. Siitä ei kuitenkaan tullut edes hevonpeetä, sillä koneeni ei suostu ompelemaan pul:eja yhteen. Yritin kyllä sitkeästi, mutta tunnelma oli pilalla ja paha mieli.

Lisäsin vielä jälkipostauksena in action-kuvan. Lappu yltää ihan nätisti syöttötuolin leveyteen ja vähän ylikin ja kun syöttötuolin vielä tuuppaa pöytään kiinni niin helma pysyy hyvin paikoillaan. Tosin tukkaan menevää ruokaa ei tämäkään pysäytä, siihen tarkoitukseen pitäisi varmaan laittaa uimalakki...

lauantai 7. marraskuuta 2009

Isänpäiväviikonloppua

Pari pidempiaikaista hanketta (siis ei isoa vaan roikkunutta) saatettu loppuun. Esikoisen elo-syyskuussa aloitettu Pingu-paita on viimein valmis. Painoin Pingut sabluunan avulla ja ne olivatkin yllättävän isotöisiä. Sitten kappaleet piti silittää ja siihenhän meni pari viikkoa. Mä inhoan silittämistä. Ja viimein ommella, se oli helpoin rasti. Ihan kiva tuli, tosin malli oli harmillisen leveä. Ottobre 1/08 oli lähde. Paita on ollut Pingu-fanille mieluinen.

Ostin jo aikaa sitten itseäni varten muutaman tunikakankaan. Oli visio trikoopaidan päällä pidettävästä tunikasta/mekosta/liivihameesta/essusta ja sitä piti koettaa toteuttaa. Onneksi Ottobressa oli kivasti kaavoja. Trikoopaita on tehty Myllymuksujen lycrallisesta trikoosta, kaava Ottobre 2/2006. Tunikan kaava 5/2008 ja pellava Eurokankaasta. Elämäni ekaa kertaa ompelin piilovetoketjun. Eka yrityksellä siitä ei tullut tippaakaan piilo, joten uusiksi meni. Sitten tajusin, että sitä pitääkin vähän käännellä ja sillä oivalluksella pärjättiinkin pitkälle. Vedintä lukuunottamatta ketju on tosiaan piilossa. Kaavojen mitoitus ihmetyttää taas. Trikoopaita on kokoa 44 eikä tiippaakaan iso. Tunika on 42 ja hihoista ja hartioista just hyvä, mutta kainaloista alaspäin piti kaventaa 5 cm leveydestä. Ehkä mä sit oon joku gorillahartia. Ja ilme taas kuvassa karmea. Tai sit vaan näytän oikeasti tuolta ja sillehän taas ei mahda mitään...

Lopuksi isänpäivämuistamiset. Eräältä nettipalstalta sain idean taikataikinaan painetuista jalanjäljistä. Kahden lapsen jäljistä tuli näppärästi sydämet. Paistamiseen meni ikuisuus. Ohjeen mukaan taikina kovettuu 1,5-2 tunnissa, mutta noita pidin uunissa ainakin 7 tuntia plus jälkilämmön. Alkuperäinen ohje oli varmaan pienemmille esineille. Viimeistelystä meinasi tulla fiasko. Hain oikein askartelupaskartelukaupasta lakkaa, jolla lakata tekeleet. Saamani servettilakka näytti siltä kuin olisi rykäissyt räkäklimpin taulun päälle (ylimmäinen sydän). Siispä taktiikka uusiksi. Kankaanpainantavärikin (yläkuva) oli turhan ärjy, joten kaivoin esiin ala-asteelta perityt vesivärit. Niillä tulikin ihan kelpo jälkeä. Tällaiset menevät huomenna vaari- ja isopappaosastolle.

torstai 29. lokakuuta 2009

Tytöllä pitää olla mekkoja

Kyllä. Jos ei muuten niin siksi, että niitä on niin kiva ommella.

Esikoisen velourinen slaavilaistunika (kaava Ottobre 5/2006) olikin murheenkryyni. Ehkä se oli liian vaikea. Kaulus ei onnistunut alkuunkaan ja siksi tein kauluksen vain kaitalehuolitteluna, jonka senkin venytin liian tiukaksi. Rypyttää rumasti. Perinteisesti mun kauluskaitaleet jää lörpöttämään. Ojasta allikkoon siis. Helmakaitale on mukamas hienosti toteutettu ja vetää vähän sinne ja tänne. Hihansuut on liian löysät ja hihat liian pitkät. Vähän harmittaa, kun ei tullut niin hienoa kuin piti, mutta on tuo kohtalainen. Mallin kuvaaminen on edelleen varsin haasteellista. Mallille oli pääasia, että uusi sateenvarjo pääsi mukaan. Ja kerhosta saadut (täällä on sellainen srk:n kerho, josta saa välillä ottaa vaatteita ja muuta, mitä ovat lahjoituksena saaneet!) käytetyt Kuomat, talven varakengät.

Kuopuksen liivitunika olikin sitten tunnin juttu ja onnistunut sellainen. Esikoisen vauva-aikana kehittelin tuon kaavan ja siitä on ainakin yksi liivari ollut tehtynä, joka on muuten edelleen esikoisellekin passeli, tosin pääasiassa kuopuksen käytössä. Malli on idioottihelppo. Etu- ja takakappale kaulusta lukuunottamatta identtiset ja kaitale/resorihuolittelut yläosan reikiin. Helmaan päärme. Kankaana Myllymuksujen piparikukka. Tyytyväinen olen, varsinkin kun tiedän, että tää saattaa olla käytössä vielä 2 vuoden päästäkin, mikä on pikkulapsivaatteelle aika kova saavutus. Niin ja sivusaumat eivät ole oikeasti muhkuraiset, vaikka kuvassa siltä näyttää. Mekon alla on Tutan 50-vuotisjuhlamallistosta body ja etukantatut (?) froteehousut. Aika retroa.

Puikoilla on itselle unisukat ihanasta Fleece Artistin langasta. Vaihteeksi kärjestä alkaen neuloen - kivaa on ollut opetella uusi kantapäätekniikka. Vähän on jo jouluakin mielessä...

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Paitoja

Olipa tosiaan aikaansaapa viikonloppu! Tuntuu hyvältä paitsi tuhottujen kangasmetrien ja aikaansaannosten vuoksi, myös siksi, että nyt olen koko ajan lähempänä sitä mieluisinta projektia - nukenvaatetehtailua tilkuista. Ennen sitä pitää kuitenkin saada tilkkuja aikaiseksi eli tehdä trikoopaitoja läjäpäin sun muuta. Vähän kuitenkin tuhosin tilkkuja jo kestotalouspaperiin - tai räteiksi niitä meillä kutsutaan. Bambujoustofrotee on osoittautunut turhan lurpuksi vaatekäytössä, joten tein tilkuista sitten rättejä. Ihanan pehmeitä rättejä. Ja kamalan rumia rättejä, mun ompelukone kun haluaa vähän venytellä jousto-ompeleella kankaita, etenkin tuollaisia venyviä ja paukkuvia kuten bambua.

Uskalsin tarttua viikkojen venkoilun jälkeen myös omaan trikoopaitahankkeeseen. Tähän asti kaikki yritelmät on olleet enempi vähempi floppeja. Paidat on yleensä olleet ihan vääränmallisia, kaulus outo tai jotain muuta. Nyt tartuin Ottobre 5/2008 raglanhihaisen paidan kaavaan. Vertasin kaavakokoja jopa entisiin paitoihin. Ja kas, kaavoituskoot hämmentää entistä enemmän. Ottobren lastenvaatteethan on yleensä tosi leveitä ja hehtoja, mutta ei näköjään naisten. Olen 166cm pitkä ja vaikka nyt vähän tuhdissa kunnossa niin BMI on silti "vain" 25. Ja oikea kaavakoko on 46, josta pitää vielä pari senttiä leventää hihoja, jotta allini mahtuvat. Joo, allini eivät mahdu oikein mihinkään valmispaitoihin, siksi pitää itse ommella, mutta kun mittataulukon mukaan esim. rinnanympärys vastaa mulla kokoa 38, mutta tuossa mallissa koon 46 rintsikkamitta on just sopiva. Sekä mallipaita että omat tehty joustavasta kankaasta.

Mutta joo. Noissa kuvissa on ne paidat. Kukkapaidassa en naamaani näyttänyt, kun kuva on otettu viime yönä, tämän vuorokauden puolella (unohdin illalla leivät kohoamaan ja paistoin niitä sitten yöllä). Ensin tein testiversion punaisesta Nanson trikoosta, jota hamstrailin Eurokankaasta lähemmäs 10 metriä. Meinasin kirjoittaa halpistrikoosta, mutta eihän siinä ole halpista kuin hinta. Kun tuli ihan hyvä niin sitten tuosta ihanaisesta Myllymuksujen piparikukkajoustofroteesta. Kukkapaidan hihat on ehkä aavistuksen leveät, mutta kavennuspuuhiin rupean vasta muutaman pesun jälkeen. Vaikka esipesen kankaat nykyään aina, en silti luota, että eivät kutistuisi seuraavissa pesuissa.

Samalla kaavalla teen varmaan vielä pari-kolme paitaa. Kaula-aukkoa saatan pienentää hiukan niin ei palele talvella ja näyttää nätimmältä joskus tulevaisuudessa ompelemieni liivimekkotunikahärpättimien kanssa. Odottamassa on luumunväristä, oranssia ja valkoista trikoota. Jämäpaloista neuvokas emäntä väsää mekonaluspaitoja tyttärille, melkein ilmaiseksi.

Omg, pitäisi katsoa peiliin. Välillä tuskastuttaa, kun esikoinen ei ehdi toimia edes pikkuasioissa kun selostaa vaan kuin Mertaranta. Esimerkki: Minä:"Tule niin laitetaan äkkiä nää pikkuhousut jalkaan." [joku muu homma on tietty kesken] Neiti: "Minä ensin laitan tämän nuken tähän sohvan käsinojalle istumaan ja sitten minä tulen. Minä tulen sitten reippaasti, ettei Mantta ehdi hemmostua. Jos Mantta hemmostuu, sitä rupeaa itkettämään ja sitten minun korviin sattuu. Ja jos minä en tule reippaasti ja hienosti niin äiti suuttuu ja rupeaa huutamaan minulle ja sitten minua itkettää. Äiti minä ensin vielä laitan nuken tähän uuden sohvan pehmusteelle istumaan ja sitten minä tulen. Äiti, setät toi meille tämän uuden sohvan. " Minä:"GRRRRRRR, tule nyt heti tai äiti hermostuu"[kohoavalla äänensävyllä]. Neiti viimein hitaaaaasti tulee. Neiti: "Viuuuuuuu. Äiti, minä tulin tosi hienosti ja reippaasti ja nyt minä hyppään pikkuhousuihin." [GRRRRRR] Että onkohan se omppu kovin kauas vierinyt, kun jostain peruspaidasta saa romaanin aikaiseksi...

lauantai 17. lokakuuta 2009

Taas surisee

Lyhyeksi jäi tauko. Peräti kaksi iltaa taisi mennä niin, ettei tehnyt mieli tehdä mitään, sitten alkoi taas itää.

Tulin luvanneeksi itseni erään keskustelufoorumin kangastuhojaisiin. Kaapissa oli hamppua (collegea tai fleeceä, mitä väliä?) ja siitä metri hurahti imuiksi. Mietin kyllä, mitä järkeä on kuvata tylsiä ja rumia imuja, mutta koska kaikki aikaansaannokset on kiva dokumentoida niin menköön sit.

Lisäksi mä tein itselleni pipon. Enkä minkä tahansa pipon vaan The Pipon. Muutaman viikon mietin, kehtaanko tehdä itselleni norjalaisen vauvamyssyn vai onko se sama kuin jos kulkisin potkuhousuissa ympäriinsä. Ajattelin, että mitä väliä, maine mennyt jo kumminkin. Lankana ihanaa liukuvärjättyä Novitan Biancaa. Puikot 3,5 ja 4 ja silmukoita 110. Lisäyskertoja 12 ja lopussa piti vähän tihentää kavennuksia, sillä en halunnut kuitenkaan mitään tonttuhiippaa. Piposta tuli sen verran hieno, että rupesin hifistelemään. Ompelin fleecevuoren. Ensin jostain edellisestä postauksesta tutun surullisen hellehatun kaavalla hattu, jonka kaventelin (!!! tässä nähdään kankaiden ero) päähän sopivaksi. Lisäsin vielä ulokkeisiin kolmiot (tämän olisi fiksu ihminen tajunnut lisätä suoraan kaavoihin...) ja tuli neulepipon reunoja seuraileva. Ja sitten se paras osuus: ompelin Reimatec-kankaan tilkusta korvien kohdalle tuultapitävät soikiot. Niinhän kalliissa ostopipoissa on tehty. Lopputulos on hyvä, vaikka itse kehunkin. Pitäisi tareta jonkinlaisilla pakkasillakin. Ja kattokaa nyt, miten siisti nurja puolikin. Niin ja jos jotakuta yksityiskohta kiinnostaa niin ompelin fleecen villaan kiinni pitkällä ja leveällä 3-pistesiksakilla. Lopuksi pujotin reunaan ohuenohuen kuminauhan, sillä norjalainen on malliltaan sellainen, että reuna lörpöttää helposti hivenen. Kumpparin ansiosta ei tuiverruskaan pääse pipan sisään.

Aah, tänään on sunnuntai. Eli ihan mahdollista ehtiä tehdä tänäänkin jotain.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Päänsärkyä

Huh ja höh, olen tainnut parina viime päivänä ommella liikaa. Niskat on jumissa, päätä särkee ja oikeastaan nyt ei edes tee mieli ommella. Onneksi sain kuitenkin akuutteja juttuja tehtyä.

Enstex vaippoja. Sivutaskullisia taskuvaippoja coolmax-sisuksella, muita en osaa edes harrastaa enää. Ylärivin norsut ovat 1,5 vuotta vanhoja ja hyvin palvelleita, joihin uusin kuminauhat. Olikin ärsyttävä homma! Tässä kesällä jouduin keittopesemään vaipat melkein joka kerta, kun esikoisen pissa oli niin tujua ja se tuhosi kuminauhoja. Onneksi kuivuus on kutakuinkin koittanut niin ei tartte joko keittopestä tai pyykätä joka päivä. No niin, asiaan, Anita... Safarivaippoja on kaksi, joista toinen jo in action. Piparikukkaisia on nuo kolme (jos joku ei osannut laskea :D) . Leikkasin ensin kaikki viisi uutta ja kun ne olivat kuminauhoja vailla (ja yksi valmis), tajusin, että ne on ihan liian isoja. Pienensin sitten sen verran kun järkevästi pystyin ja nyt nuo jopa saattaisivat olla järkevän kokoisia. Siis sellaisia, että ne eivät suuruuden takia falskaa 12-kiloisella kuopuksella.

Ja toinen rojekti, jonka rykäisin viime yönä ja viimeistelin tänään päiväuniaikaan. Myrkylliset maatuskat-haalarit. Kaavana Güntherin kirjan olkainhaalarit, kuopukselle 1-vuotiaan ja esikoiselle 3-vuotiaan koolla. Aika hintsuja nuo koot pituudeltaan, sillä molemmille pidensin sekä lahkeita että selkäosaa ja mahtuvat vaivoin kuopuksen vähän reilunpituisia lahkeita lukuunottamatta. Yläosan vahvikkeet ja applikoitujen maatuskojen kroppa on tyrmääjäsienipuuvillaa ja punainen velour löytö Eurokankaasta, 6e/m. Ei tullut haalareille kovin paha hinta. Ostin kangasta 2 m ja siitä riittää vielä ainakin yksiin vyötäröhousuihin ja joskus tekolistalle tulevan Slaavilaistunikan tehosteeksi. Haalareiden lopputulokseen olen tyytyväinen, etenkin maatuskat onnistuivat hienosti, varsinkin siihen nähden, että yleensä en ole oikein onnistunut applikoinnissa. Liimaharso on hieno keksintö.

Nyt pari päivää kässäpaussia.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Mulla on ompelukone!

Että tiedoksi. Sain, siis todella sain, noin itseni ikäisen Pfaff Stretch 297-1-koneen. Perushuollon jälkeen se naksuttaa kuin unelma. Kaikessa muussa se on ollut täydellinen paitsi venytettyä PULia (esim. kun vaippojen kuminauhojen viereen tehdään jälkikäteen tikkaus, kuten mulla tapana on) se ei suostu tekemään vaan hyppii ja hyppii.

Ärsyttää, kun en saa aikaiseksi päivitellä tuotoksia tänne yhtään reaaliaikaisesti. Nytkin junnasi miehen kuvaamattomat peruslapaset ja se, että pari huovutustyötä odottaa pesukonekäsittelyä eikä niitä tietty voi ilman sitä kuvata. No pah. Tässä kuitenkin jotain.

Esikoisen välikausiasuun ei ollut sopivanväristä pipoa. Ei kun puikoille. En halunnut tehdä perusraitaista, kuten aina teen. Siispä etsin neulekirjasta jonkun peruskuvion, jotta näyttäisi paremmalta ja jotta viimein oppisin tekemään kirjoneuletta. Oon kirjoillut aiemminkin, mutta yleensä tuotos on joko kiristellyt tai ollut hehtaarilöysä. Kuten ehkä siskoni muistaa surullisenkuuluisan norjalaisen villapaidan 90-luvulta... Pipo syntyi Citymarketissa tarjouksessa olleista Luxus Cottoneista (1 e/kerä!). Eka versio oli liian matala, mutta toinen kelvollinen. Elo-syyskuussa ei neiti muuta hattua suostunut käyttämäänkään. Nyt tuo alkaa olla jo liian ohut.


Yksi viikonloppu oltiin vanhempieni luona Keuruulla. Kuopuksen päiväunien aikaan esikoinen oli isänsä kanssa ulkona ja äidin ompeluhuone veti puoleensa magneetin tavoin. Hieman kangaskaapin penkomista ja löytyi päräyttävän retro kangas. Essuntekele, aitoa 70-lukua. Jos en väärin muista, on vanhemmillani ollut joskus verhot tuosta kankaasta. Tein niin ison epäsymmetrisen lierihatun kuin kankaasta vain tuli ja toivoin, että se mahtuisi mulle. No ei mahtunut. Esikoiselle on sen sijaan just sopiva. Ja mieleinen. Täytynee etsiä jostain itselle uusi hattukangas, jotta voin nolostuttaa ensi kesänä kanssakulkijoitani ylivärikkäällä päähineellä.

Tattadataa, tässä on ensimmäinen oman ompelukoneeni luomus. Kuopuksen Muksis-tunika, kaava Ottobre 1/09. Keltainen velour/plyysi/mikä lie on vanhasta paidastani, jonka ostin pariisilaiselta ulkokirpputorilta vuonna 1998 muistaakseni 5 frangilla. Paita kutistui jossain vaiheessa hihoista liian lyhyeksi (vai paisuiko emäntä?). Kukkakangas on äitini kylpytakista 60- tai 70-luvulta. Samaisesta takista tein joskus 80-senttisen takin. Tasku on kylpytakin oikea tasku. Resorit on uusia, tosin jämiä nekin. Kierrätyksen hienoutta korostaa vielä sekin, että vaate on sopiva sekä esikoiselle (1m) että kuopukselle (80cm). Tunikamalli ja hihojen tiukat ja taitettavat resorit on se Juttu. Ainoa vaikeus on se, että kumpi sitä saa pitää. Jompikumpi kyllä usein, sillä noilla kankailla on mulle iso tunnearvo.

Viimeiseksi viimeöinen tuotos. Pidin kolme päivää jotain ihme vatsaflunssaa ja luulin jo olevani possunuhassa, kun oli niin raato olo. Eilen illalla alkoi helpottaa ja ihan sen kunniaksi piti valvoa puoli yötä ja ommella. Esikoinen näki kaapissa tuon kankaan, huudahti "Tyrmääjäsieniä!!!" ja leikki päiväkaupalla kankaan kanssa. Yritin välillä kätkeä sitä, mutta aina se ilmestyi kaapista. Nyt se on sitten mekko. Kaavana Ottobre 1/09 ja Kerttu-popliinitunika. 100cm tytölle tein koon 110cm ja pituus on passeli. Kaava oli kuitenkin ottobremaiseen tyyliin hirmu leveä ja koska puuvilla ei ole niin notkeaa kuin popliini niin tuo meinaa rynkyttää ja kupristella yläosasta. Toivottavasti kangas nöyrtyisi pesujen myötä. Jotain kierrätysmeininkiä tässäkin: kirkkaanpunaiset osiot on itse aikanaan ommellusta pinnasängyn lakanasta. Totesin, että meillä ei enää pinniksen lakanoita kovin paljoa tarvita, joten lakana lähti silpuksi. Jatkossa kärpässieniä on vielä luvassa ainakin velouristen olkainhaalareiden olkainvahvikkeena ja ehkä maatuska-applikaationa.

Tekeillä on 4 vaippaa (yksi on valmis, mutta pesussa), muutama imu, lörpsähtäneiden kumppareiden uusiminen muutamaan vaippaan, BabyBornin pipo ja villatakki viimeistelemättä ja ne pari huovutusjuttua vaiheessa. Lisäksi ostin kankaita ainakin kolmeen liivimekkoon/tunikaan itselle, muutamaan trikoopaitaan (no kun Nanson trikoot oli Eurokankaassa niin halpoja) ja niin edespäin. On syksyilloiksi tekemistä. Harmittaa vain, että usein tyttöjen mentyä nukkumaan on niin raato olo, ettei jaksa ommella.

torstai 27. elokuuta 2009

Perushuttua

Käsitöiden tekemisen vaikein vaihe on raportointi. Ei millään saisi aikaiseksi, tai muka ehtisi. Oikea syy on varmaan se, että inhoan edelleen tätä ohjelmaa, kun en ole viitsinyt opetellä tämän käyttöä vieläkään. Tyhymä mikä tyhymä.

Käsityölehden innoittamana ostin uutta Novitan Puro-lankaa. Revontulet oli mun silmään sopivin, tai lähinnä piti saada sellaista väriä, joka kävisi sekä mun että esikoisen ulkoilutakkeihin (pinkki, vaalea violetti). Esikoinen sai norjalaisen pipon. Tuli vähän reilu, mutta pysynee päässä. Reuna lörpötti, mutta virkkasin siihen ketjusilmukoita eikä niin kovasti enää lörpötä. Itselleni tein ihan peruspipon. Tuossa langassa kuitenkin väri on se juttu.

Kaveri oli tehnyt upean lelun lapselle. Ison maalaismaisema"peiton", johon oli aplikoitu (vai applikoitu?) talo, metsää, peltoa, puita jne. Sitten oli väkertänyt leikkieläimiä, kukkia ynnä muuta ja niihin tarrat. Peitossa oli myös tarroja ja siis ne artikkelit saa peittoon kiinni. Peitto oli ripustettu seinälle, mutta toimii myös lattialla. Siitä sain idean, että leikkiruokaa täytyy tehdä. Niihin saa upotettua tilkkuja, langanjämiä ja huovutusvillaa. Ajattelin, että jos tekisi "leikkiruokakaapin" tai jonkun lautasviritelmän samalla tarrasysteemillä. Tai sit ihan vaan ruokia. Yksi ilta aloitin helpoilla eli porkkanoilla. Vaahtomuovin päälle neulahuovutin oranssia ja harmaasta noita raitoja. Lehdet tein märkähuovutuksena ja ompelin kiinni. Aika hienoja ekoiksi töiksi monen monen vuoden jälkeen, vaikka itse sanonkin.

Ja lopuksi valju, mutta tarpeellinen työ. Viileä alkaa kolottaa milloin jalkoja, milloin käsiä. Säärystimet auttaa. Lankana joku vanha raitainen 7 veljestä eli ei tarvinnut vaivata päätä kun noita väänsi. Teen kyllä yleensä käsityöt sellaisiin vuorokaudenaikoihin, ettei mikään monimutkaisempi oliskaan mahdollista.

Melkein valmiita töitäkin on. Huopatossut (parvekkeelle, mihin nukutan kuopuksen päiväunille) odottaa pesukoneeseen pääsyä. Esikoisen puuvillapipo on päättelyä vaille valmis. Miehelle on puikoilla lapaset. En kuulemma osaa tehdä sille lapasia ja nyt taas yritän näyttää, että osaanpas. Saan ompelukoneen tässä joskus ja sitten voi taas ommella. Lainasin kirjastosta Elisabeth Güntherin Ompele 0-4-vuotiaalle lapselle, suoraan 70-luvulta. Oijoi niitä ohjeita. Eurokankaasta ostin halpaa punaista velouria, josta pitäisi tehdä tytöille olkainhaalarit ja niihin ajattelin applikoida jotain. Lisäksi esikoiselle kietaisumekko kärpässienikankaasta. Polttelee, polttelee...