maanantai 14. lokakuuta 2013

Käsityö laajassa merkityksessä




Onpa jäänyt blogi hunningolle. Pakastimet ja kellari sen sijaan eivät ole - omenoita, marjoja, sieniä, mehua, hilloa, sosetta, sitä sun tätä. No nyt on sadonkorjuu suoritettu ja ehkäpä taas vähän käsitöitäkin vaihteeksi. Ensin kuitenkin jotain ei niin tyypillisiä käsitöitä.

Kuopuksella oli synttärit. Haksahdin barbiekakkuun. Ei se tosin niin vaikea ollutkaan kuin luulin. Kokoamisessa oli apuna korvaamaton siskoni. Kuorrutuskin oli yllättävän helppo, sellaista perusaskartelua. Voi kun olen silti ylpeä! Makukin oli mainio. Täytteenä hyytelökakkutyyppinen mansikkamousse.

Making of-kuva. Korkeaksi se piti koota, hyvin kuitenkin kartonki auttoi kulhon reunojen jatkajana.


Kun viimeiset vieraat olivat nousemassa pöydästä, nukke väsähti ja kakku kellahti kumoon. Tyylikkäästi pysyi kuitenkin lautasella. :)

Koululaiselle tuotti päänvaivaa jäykkä ulko-oven lukkomme. Nettikaupoista olisi saanut "lisäperiä" avaimeen rahalla, mutta ne olivat jokseenkin tylsän näköisiä enkä viitsinyt siinä kohtaa kaivaa kuvettani. Niinpä otin jätskilaatikon kannen, sakset, karhunlankaa, akkuporakoneen ja pinkkiä erkkateippiä. Oikein toimiva tuli, vaikkei ehkä maailman kaunein. Ovi aukeaa tällä hyvin ja se on pääasia.

Ja ANTEEKSI taas nämä kammottavat kuvat. Näköjään ikäloppu tietokone ei ole tokeentunut yhtään eli Blogger ei halua toimia alkuunkaan. Ei vain suostu sijoittamaan kuvia mitenkään järkevästi. Ja suurin osa selaimista kaatuu kokonaan, kun yritän lisätä kuvia... Ei kyllä innosta tällaisella blogata tipan tippaa. :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti