torstai 24. tammikuuta 2013

Raitaa

Esikoinen on kasvanut siihen pisteeseen, että villahaalarin hihat ovat liian lyhyet. Ajattelin, että koulussa tuskin villahaalaria käytetään, joten on villapaidan ja -housujen aika. Housut ompelin Myllymuksujen merinointerlockista peruskalsareiden kaavalla eikä niistä sen enempää. Paidan ohje löytyi Novitasta syksyltä 2011. Halusin vartalonmyötäisen mallin, joka ei mykkyröityisi toppavaatteiden alla. Neuloin paidan ilman saumoja. Miehustan silmukkamäärä tuli koosta 110cm ja hihojen 122cm. Korkeudet taas otin koosta 134cm ja taisi miehustaan tulla siihenkin nähden vähän reilusti pituutta. Tarkoitus oli, että paita mahtuisi vielä ensi talvenakin, mutta niin ei taida käydä. Lankoina on tämän talven 7veikkoja, jonka värikartta ei ollut kovin hyvä ajatellen hempeää raitaneuletta. Olisin kaivannut violettia ja kirkasta pinkkiä, joista ensimmäinen näköjään löytyy kevään värikartasta. Raidoituksen tein ihan tunteella. Vaikka aluksi ärsytti nuo värit niin ihan raikashan siitä tuli.Käyttäjä halusi välttämättä koristeeksi perhosia. Minä olen noista möykyistä vähän eri mieltä, mutta eipä ole minun paitani... Perhoset tehdään niin, että ensin virkataan jonkinlainen ympyränmuotoinen pitsihärvellys ja se sitten taitetaan keskeltä ja ommellaan kiinni. Minun härvellys oli 6-sakarainen, mutta 8-sakaraisesta olisi ehkä tullut vielä hienompi.



Lopuksi vielä neidin oma luomus. Näki ennen joulua mun tekevän tilkkupeittoja ja halusi tehdä itsekin. Itse leikkasi ja ompeli kappaleet yhteen ja delegoi taustakankaan leikkuun ja ompelun minulle. Toiseksi ompelutyöksi (eka oli nuken neljän sauman mekko) tuli oikein hieno. Rätillä onkin monenlaista käyttöä: hattu, barbien picnicalusta, pehmolelujen peitto, koirankopin pehmuste jne.

2 kommenttia:

  1. Helou! Blogissani on sinulle haaste. :)
    ruusukujalla.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Näinkin tuon villapaidan keskeneräisenä, kun käytiin kylässä. Siitä tuli hieno! Noita perhosia pitää kokeilla. Mä tosin olen sen verran uupelo, että tarvitsen tarkemman ohjeen.

    VastaaPoista