maanantai 14. maaliskuuta 2011

Villa Villa

Sillä nimellä voisi tätä meidän torppaa (noh, rivitalo-osaketta) kutsua. Kädet kuivaa korpuiksi ja sormetkin välillä ilmoittelee itsestään, mutta koukku ja puikot ne vaan on käsissä oltava. Nyt tosin esittelyssä ihan perusjuttuja. Kaverin pojalle lupasin tehdä jämähahtuvista villahousut. Ohje on Curly purly sovellettuna. Kokoa M tavoittelin, mutta taisi tulla vähän reilu. No on se poikakin kyllä jo vissiin 4kk.

Kuopus tarvitsi koville pakkasille kaulaliinan, kun haalarin vetoketju ei tahdo pysyä kiinni vaan lähtee aukeamaan itsestään. Kaivelin punakirjavaa 7veljestä kaapista ja tein siitä ihan perusbaktuksen. Aluksi lisäykset joka 4.kerros ja kun tuntui leviävän liikaa, vähensin joka 6.kerrokseen. Esikoinen ratkesi ruinaamaan, että hänkin haluaa "kolmionmuotoisen kaulahuivin, ei mitään neliötä (kuten vanha)" ja niinpä hänellekin. Sen verran hellyin, että lanka käytiin valitsemassa yhdessä. Ihanan väristä tuo uusi raitainen 7veikka onkin. Tässä on lisäykset joka 6.kerros. Alkaa muuten selvästi kevät tulla, kun tämän kuvan otin parvekkeella peräti ilman salamaa.

Vuoden urakka alkaa olla ohi. Seuraavassa postauksessa esittelen valmiina tämän:

1 kommentti:

  1. Haa, hienoa, kiva nähdä millainen peitosta tulee! Mulla on ollut vastaava keskissä ehkä 7 vuotta, pitäisiköhän se joskus tehdä valmiiksikin..?

    VastaaPoista