100. päivitys: Korttitehdas

Jihuu, sadannen kerran esittelen tänne töitäni! Alunperin ajatus oli kerätä kuvia tekemisistä itseäni varten, jotta näkisin, että kotiäitinäkin saan jotain konkreettista aikaiseksi. Pikkuisten kanssa se normaali arki tuntuu olevan sitä, että hirveästi huhkit koko ajan, mutta tulos ei näy missään. Kotiäitiys loppui 1,5 vuotta sitten ja vauvakin on jo 3,5-vuotias, mutta käsityöinto jatkuu vaihtelevalla menestyksellä.

Tässä tämän viikon tekeleitä, kortteja. Kaveri toi käsityökerhoon kaikki ihanat askarteluvälineensä (Big Shot-leikkuri kaikenlaisine härpäkkeineen, kuviolävistäjiä, nauhoja, leimasimia, skräppipapereita jne.) ja niillä oli helppo tehdä näyttävää. Perhosiin ihastuin ihan erityisesti. Uusi tuttavuus oli liimatipat, joilla nauhojen ja melkein kaiken kiinnitys sujui näppärästi. Good bye, Erikeeper!

Täti Japanin lepyttäjäinen

Ystäväiseni täytti pyöreitä ja oli joskus jossain sivulauseessa lipsauttanut, että kaipaisi kunnollista kestosidepussukkaa. Sellaista, jossa olisi omat osastot likaisille ja puhtaille. Sellaisen tekaisin. Eri puolien kiinnitykset ovat neppikoneen puutteesta johtuen tarraa ja koko komeuden saa viikattua kiinni silkkinauhoilla.
Tarrojen yläpuolet ovat lenkkipuolta ja pystysuorassa. Koska koukkupuoli on hanakka tarttumaan kaikkeen pörheään, on koukkupuolen tarra vaakatasossa eli kiinnittäessä ei tarvitse sihdata ihan millintarkasti. En halunnut pul:n kuosiksi raitaa, palloa tai yksiväristä ja olipa vaikea löytää ei-vaippainen, mutta kuitenkin
vähän söpö kuvio. Kestovaippakaupasta löytyi kuitenkin tuo marjapuuronpunainen tipunen. Kangasta jäi vielä itsellekin samanlaista viritystä varten.

Pikkujutut

Vanhempi neiti on tarvinnut kolikoilleen kukkaroa jo pitkään. Viimein sen tein. Olen ostanut vaaleanpunaisen kukkakankaan jostain hyvin hämästästä syystä, joka ei ole itsellenikään koskaan selvinnyt. Aivan kamalan näköistä kangasta! Lapselle kelpasi onneksi hyvin. Verhokankaasta siili applikaatioksi ja toiselle puolelle heijastinnauhasta sydän. Jätin pussin vuoritta, koska kangas oli jämäkkää.

Pikaistustyönä heijastinkukka. Leikkasin irrallisia terälehtiä, jotka ompelin fleecepyörylään kiinni. Toinen fleecepyörylä päälle ja siihen nappi. Nappia ommellessa ompelin samalla taustalle hakaneulan kiinnikkeeksi. Näyttää ihan kivalta munakoisonvärisessä Marimekon laukussa.

Lopuksi lähes vuoden vanhat kangasväreillä painetut ostoskassit. Puuvillaiset kassit maksavat S-marketissa 60 senttiä kappale, joten ei maksa vaivaa ommella itse. Omenankuvat on painettu omenalla (ja siemenet maalattu käsin), muut painettu leimasimella.

Lämpöä talveen

Nämä tuotokset ovat jo muutaman viikon takaa, mutta odottaneet edes siedettävää päivänvaloa kuvaamista varten. Novitan Tempo-langasta syntyi tunika Suuren Käsityölehden 2/2011 ohjeella. Ohjeeseen sisältyvä irtokaulus tuntuu oudolta. Nyt se on vielä alkuperäisenään, mutta saa nähdä, muokkaanko jotenkin. Tein tunikan koossa S ja tuli aivan sopiva. Normaalisti olen kokoa M-L, joten ihmetyttää kuten monesti aiemminkin. Palmikoihin eksyi yksi virhe (kuka löytää?), syytän siitä hervotonta Putouksen tämän kauden avausjaksoa.

Viininpunaisesta Isoveljestä syntyi kolmiohuivi salomoninsolmuilla. Vuosi sitten tein samanlaisen petroolinvärisestä Isoveljestä, mutta se joutui sittemmin purettavaksi.

Tällä hetkellä käynnissä on yksi isompi projekti. Sitä voisi kuvailla vaikka fraasilla "fångad av mormorsrutor" (hmm, onko tuo edes oikeaa ruotsia?). Eli isoäidinneliöitä ja peiton kuvioinnin löysin eräästä ruotsalaisblogista.

Oktomaniaa ilmassa?

Viimeisenä (kokonaista kaksi lomapäivää tässä olikin...) lomapäivänä olin höveli ja lapset huomasivat sen. Toivoivat lisää Oktonauttipaitoja ja lupasivat leikkiä kiltisti yhdessä sillä aikaa, kun ompelen. Kuopus halusi Kwaziin (nyt on kirjoitusasu tarkistettu :) ja esikoinen Tohtori Vihin ja veljenpoikansa Suihkiksen. Kovasti oli tarkkaa: Suihkiksella on keltaiset silmälasit ja valkoiset pilkut huiviin piti lisätä jälkitoimituksena, Vihin monookkeli taas on sininen. Vihin rusetti on H&M:n trikoopaidan niskanauha ja applikointikankaat jämiä tai kierrätettyjä; interlockia, joustofroteeta, collegea ja velouria. Itse paitojen kankaat on jämiä: ruskea ja turkoosi 70- tai 80-luvun collegeja äitini kaapeista, punainen velour mummuni kirpparilta ostamasta mekosta ja keltainen velour jämää. Resoritkin oli viimeistä viedään-palasia. Kuopuksen paita on helmanpituudeltaan aika nafti, mutta kangasta ei riittänyt yhtään enempään.

Harmittaa palata töihin, sillä nyt aloin saada applikoinnissa kunnon rutiinia päälle. Työarkena en vain jotenkin jaksa tällaisia projekteja.

Oktonautit, asemiin!

Nyt kun on ollut useampi vapaapäivä (joulunpyhinä kolme, nyt kolme), on taas tullut intoa tehdä jotain muutakin kuin suoraa saumaa. Katselin muiden blogien viime vuoden kuvakollaaseja ja hain inspiraatiota. Ajattelin tehdä muutaman ajatusvarkauden, mutta tänään syntyikin jotain muuta.

Esikoinen on suuri Oktonauttifani ja tein ylläriksi paidan, jossa on applikoituna kaksi tytön suosikkia, kapteeni Valkonen ja Peso. En ole tainnut ennen tehdäkään tuollaista näperrystä. Meni aikaa, mutta oli kivaakin! Paidan kangas on vuosia sitten Eurokankaasta ostettua velouria. Sitä ei ollut aivan tarpeeksi, joten hihoihin piti tehdä hupsut piiiiitkät resorit. Resoriakaan ei ollut tarpeeksi, joten tein kaksiväriset resorit. Ihan hauska, kun käänne onkin erivärinen. Huomaako kukaan kuvaan jäänyttä virhettä? Kapteenilta unohtui nenänpää. Tarvitseeko edes mainita, että paidan menestys oli huikea? Käyttäjä tosin urputti jotain siihen suuntaan, että koska niillä ei ole kypäriä, ne ovat Oktofonissa (vai Oktopolissa?) ja sen aluksen pitäisi näkyä paidassa myös. Tuhahti vastaukseksi, kun kerroin, että se olisikin kuule pikkuisen turhan haastava ommeltava...

Kuopuksellekin lupasin tehdä jotain. Hän toivoi samaisesta sarjasta Qvasia (miten ikinä se kirjoitetaankin), mutta en sitä viitsinyt vaan Maisafani sai Tellun. Paita on vanha, aivan blogin alkuaikoina tehty. Silloin siihen tuli aivan liian pitkät hihat, mutta pidettyä sitä silti tuli. Nyt pätkäisin hihat lyhyemmiksi ja laitoin resorit. Koska Tellun väritys on melkolailla raitojen mukainen ja hahmon piirustustapaankin se sopi, ompelin ääriviivat tummalla. Erottuu paremmin, mutta ommel näkyy liian selvästi tai siis ennemminkin ompeleen epätasaisuus näkyy liian selvästi... Joskus olen kokeillut kaupan applikointien tyylistä ultralyhyttä tikkiä, mutta se venyttää kankaita liikaa, vaikka tukikangasta käytänkin. No eiköhän tämä kelpaa tytölle silti. Tellu on muodinmukainen ja pukeutuu peuramekkoon. :)

Säärystimet ja kaavoitusihmettelyä

Olen siitä surkea olento, että kinttuni ovat liaan paksut talvisaappaisiin. Siis sellaisiin oikeisiin nahkasaappaisiin, jotkut UGG-tyyppiset patongit varmaan mahtuisikin. Tämä ei ole edes painokysymys, sillä vetskari jumittuu jo nilkkaan kehräsluunn kohdalle. Kun kuitenki tykkäisin saappaista tai muista säärenlämmittimistä, piti auttaa itse itseään. Neuloin säärystimet. Ne lämmittävät kengän yläpuolella ja ovat leikisti saappaanvarret. Ohje on http://www.ullaneule.net/0307/ohjeet_vainot.html, mutta melkoisesti muokattuna. Tuolta on lähinnä vain palmikko. Lankana Paprika-sävyinen Novitan Polku. Varasin sitä 200g, mutta kulutus olikin yllättäen alle 100g. Tosi riittoisaa lankaa! Lopusta pitäisi keksiä jotain. Jos tuosta sai pitkät säärystimet niin kai reilu 100g riittäisi vaikka pitsihuiviin?

Esikoinen on ihastunut lyhythihaisiin. Kultakutrista tuli toive ja kangasta riitti hyvin vielä lyhythihaiseen. Kaava on Ottobre 3/2011/Young Designers. Tuossa mallissa kaavoitus on todella slimmiä, sillä kuvassa on 116cm pitkä juuri 5 vuotta täyttänyt neito ja paita on tunnontarkasti mitoituksen mukaan tehty 134 cm. Eihän tuo ole edes teltta eikä edes erityisen pitkä! Viime kesäiset t-paidat ovat saman kaavan kokoa 122cm ja niissä meinaa jo napa vilkkua ja vähän kinnaa leveydestäkin. Onhan tuo lapsikin roteva, muttei tietääkseni ylipainoinenkaan.